perjantai 30. marraskuuta 2012

Tri tekoja ja ajatuksia


 Loma sai aikaan tämän viikon ehkä mielekkäimmän treenikokeilun. Torstaina oli uimahallissa aamu-uintivuoro ja ajatuksena oli tehdä elämäni ensimmäinen jonkin asteinen tri-treeni. Niinpä heräilin aamulla vaille seiskan, vaikka oli tarkoitus heräillä jo kuudelta! No eipä hätää, aamupalat naamaan ja kaikki mahdolliset varusteet uintiin, sisäpyöräilyyn ja juoksuun reppuun / muovipussiin mukaan. Varsinkin juoksuvarustuksen varaamiseen vaikutti ensimmäinen tämän talven pakkasaamu eli pakkasta oli aamulla mittarissa - 12 astetta. Auton nokka kohti Rantakylää ja uimahallia ja suihkun kautta altaaseen. Uinti sujui parhaimmalla mahdollisella tavalla ihan omassa rauhassa, omalla radalla, aamu-uinnin parhautta! Uintihistoriastani tässä sen verran, että olen harrastanut kuntouintia joskus ihan aktiivisesti, mutta pelkällä rinta-/selkäuinnilla. Tänä syksynä reilun kuukauden olen käynyt aikuisten tekniikkakurssia ja oppinut siellä uimaan vaparia. Torstaina uin vaparia yhteensä 800 m ja aikaa tuhraantui 30 minuuttia. Tähän sisältyi 50 - 100 m välein pidettävä tauko, jolloin putsasin uimalasit huurteesta tai vedin vain muuten henkeä. Tässä vaiheessa olen kuitenkin tosi positiivisella mielellä omiin mahdollisuuksiin kehittää vaparin uintitekniikkaa ja jaksamista. Se vaatii vain äärettömästi uintitunteja ja -kilometrejä.


Uinnin jälkeen taas suihkuun ja pukkariin pukemaan kuntosalipyöräilykamppeita niskaan. Tänään uskalsin valita hieman pitemmälle viedyn kuntopyörän, kuin normaalisti tuolla salilla pyöräillessä. Ehkäpä Energyn wattbiken kokeilu antoi tähän vähän potkua. No, tuonkaan pyörän kaikki säädöt eivät ole ihan hanskassa, mutta 45 minuuttia pyöräilyä sai vaatteet kastumaan niin perusteellisesti. Hikistä hommaa tuo sisäpyöräily kyllä on! Minulla on tarkoitus hommata heti alkuvuodesta oma maantiepyörä ja traineri. Saisi sitten hyvät lähtökohdat kevään ulkopyöräilyn aloittamiseen. Olisi kalusto ajettu jo sisään ja jollakin tavalla tuttu. Mutta nämä ovat vielä ajatuksia ja toiveita ja se toteuttaminen vielä puuttuu.


Pyöräilyn jälkeen piti taas mennä suihkuun, koska en uskaltanut lähteä tuohon pakkaseen samoilla pyöräilyhi´illä (vaikea sana taivuttaa oikein monikkoon?). Juoksu ei sitten kulkenutkaan niin hyvin kuin odotin. Pakkanen aiheutti omat ongelmansa, samoin tämän viikon aikaisemmat treenit. Juoksemaan läksin uimahallilta ja kävin kiertämässä Rantakylän valaistun kuntoradan (1,8 km). Kuntorata oli kokenut muodonmuutoksen ja oikeastaan koko rata oli rakennettu uusiksi. Rata oli erittäin epätasainen ja ohuen lumikerroksen peitossa. Kuntorata on myös aika mäkinen, joten en uskaltanut juosta väsynein jaloin kuntoradalla oikeastaan yhtään. Siirtymät kuntoradalla ja sieltä pois tein kyllä juosten. Yhteensä kilometrejä kertyi vajaa viisi.
Mutta vaikka treeni ei ollut täydellinen, niin olen siihen kuitenkin tyytyväinen. Tästä se lähtee ja näitä pitää saada lisää!

torstai 29. marraskuuta 2012

Tyketystä


Tähän mennessä TYKE:n kokeiltuja lajeja ovat:
- kahvakuula x 2
- koripallo
- Han Moo Do - kamppailulaji
- salibandy
- jooga
- juoksukoulu (teoriaosuus)
- jousiammunta
- kyykkä
- golf
- kirkkovenesoutu
- pilates
- vesijumppa
- zumba x 3
- vesijuoksu
- kuntosali x 2
- toiminnallinen harjoittelu

Tällä viikolla TYKE:n  lajikokeiluihin pääsi jo kolmannen kerran zumba. Ensimmäinen kerta vedettiin meille TYKE:läisille privaattina ja seuraavat kerrat on saanut mennä normaalille zumbatunnille. Tämä toinen kokeilu normaalilla tunnilla ei mennyt sitten niin putkeen kuin edellinen kerta. Tuli vain sellainen tunne, etten ole sisällä näissä zumban askelissa. Monta uutta kappaletta tuli heti alkuun ja aika meinasi mennä  tsekkaillessa askelia, käsien liikkeitä yms. Käsien liikkeet jäi hieman vajaiksi, koska jo askelluksen rytmissä pysymisessä oli tehtävä töitä. Tosin kyllä tälläkin tunnilla sain hien pintaan eli jotain tuli sitten kuitenkin tehtyä. Tästä zumba lajikokeilusta jäi kaksijakoinen fiilis, toisaalta laji tuntuu ihan kivalta, toisaalta taas se vaatisi kyllä ihan säännöllisen käynnin, että siitä saisi irti sen treenin tarkoituksen elikkä kunnon hien ja tunteen, että on tehnyt todella jotain!
Maanantain lajikokeiluna oli toiminnallinen harjoittelu, jota on kuulemma ihan kaikki liikunta. Meille toiminnallinen harjoittelu vedettiin jumppamatto ja pienet käsipainot välineinä. Menin toiminnalliseen harjoitteluun tekemään palauttavaa treeniä päivällä tehdyn pitkän juoksulenkin jälkeen ja sellaiseksi sain tunnin muokattua. Joitakin askelkyykkyjä jätin tekemättä, koska jalat ja varsinkin vasen polvi oireilee aina askelkyykyissä. Harjoittelun vetäjä olisi saanut olla hieman jämympi ja pistää hieman vauhtia treeniin. Mutta minulle kyllä passasi palauttavana tällainen hieman hitaammalla temmolla viety toiminnallinen harjoittelu.

Tekstin kuva on otettu zumbatunnin alussa Sepänsalin estraadi, joulukuusi ja zumba-open mankka.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Loma, loma, loma...


Olen ollut tämän viikon lomalla. Mikähän lie syyslomaviikko, jotta saa vähennettyä kunnan virkamiehen ylen määräistä lomasaldoa. Lomaa on tullut vietettyä kotosalla, niin kuin monta kertaa aikaisemminkin. Minä niin tykkään tällaisestakin lomasta. Lomalle minulla aina kertyy nuo "ei niin kivat" isommat siivoukset. Aloitin tämänkin lomaviikon sellaisella "matot ulos" siivouksella. Jatkoin siivousta tänään totaalisella saunan ja kylpyhuoneen pesulla. Nyt on sitten sellaiset jutut tehty, jotka suunnittelin lomalle. Jollakin lomalla pitäisi saada vielä aikaiseksi taulujen viritys seinille. Se homma on jäänyt ja jäänyt, koska se vaatii minulta hieman ajatustyötä.


Muuten tällä lomalla olen päässyt toteuttamaan itseäni mukavien harrastusten parissa. Virkattu tunika on viimeistelyä vaille valmis. Seuraavana pääsee puikoille mustat lapaset juniorille. Kirjarintamalla lukulampun alla on mukaansatempaava psykologinen kirja. Myös liikuntapuolella on tullut alkuviikosta liikuttua ihan kiitettävästi. Tällainen motivaatioviikko antaa taas virtaa pitkäksi aikaa. Perjantaina vietetään sitten työpaikan pikkujoulua. Pikkujoulu onkin pitkästä aikaa hieman erilainen. Se on koko kaupungin teknisen sektorin yhteinen pikkujoulu. Väkeä riittää ja ahdastakin saattaa jossakin vaiheessa iltaa tulla. Mutta lähden ihan avoimin mielin bilettämään.


Ensimmäinen ja viimeinen kuva on otettu Repokallion kunto-/ luontopolulta viime lauantaina. Vaikka keli alkoi valjeta sumun jälkeen, niin valokuvia ottaessa puhelimen kameran linssi oikein höyrysi ja kuvat ovat sen vuoksi hieman sumuisia. 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Viikon 47 treenailut

Bodycircuit steppilaudalla ja painotangolla

Ma: illalla juoksu 1 h 5 min, 9,3 km (ks 141, maxs 156) + punnerrukset
Ti: llalla kotikuntopiiri 45 min (vatsat, lankut, käsitreeni käsipainoilla, venyttely)
Ke:uinti 1 h  + punnerrukset
To: päivällä lentopallo 1 h 15 min, illalla bc steppilaudalla ja painotangolla 1 h ja kuntosali 1 h 15 min min (wattbike 1 h ja juoksumatolla juoksu 15 min)
Pe: lepo + punnerrukset
La: pyöräillen 10 min Repsikan kuntoradalle, jossa 1 h sisältäen 4 km lenkura sauvakävellen mäet ylös ja juosten tasaiset ja alamäet, 5 kpl mäkinousuja 2 min palutellen alas, loppuun vielä 1,3 km lenkki juosten ilman sauvoja, pyöräillen kotiin 11 min
Su: uinnin tekniikkakurssi 1 h + punnerruksen tasotesti
juoksu 2 h 20 min (sis. mäkivedot),  uinti 2 h, kuntopiiri 45 min, bc 1 h, lentopallo 1 h 15 min, wattbike 1 h ja pyöräily 21 min,  yhteensä 7 h 41 min

Lauantaitreenin varustus

Viikosta muodostui taas erilainen ja kiva treeniviikko. Keskiviikon tunnin uinti tuntui ensin tosi haasteelliselta. Tunnin alussa tuntui, ettei vapria vaan jaksa vetää koko tuntia, mutta ihmeesti sitä tuli vedettyä yli 500 m. Lisäksi käsivedot pullarilla, potkut laudalla, selkä- ja rintauintiosuudet muodostivat ihan kivan kokonaisuuden.
Torstain lajikirjosta kirjoitinkin erillisen postauksen vanhaan blogiin, mutta hehkutetaan päivän treenisisältöä vielä täälläkin :)
Lauantaiaamuna ani varhain sumun peittäessä vielä tienoot läksin Cresentilläni kohti Repokallion maastoja. Ensimmäisen kerran muuten moneen moneen vuoteen. Ekaksi menin 4 km kuntoradan mäet sauvoen ja tasaiset sekä alamäet juosten. Lämpän jälkeen vedin 5 kertaa 2 min mäkivedot sauvoilla. Lopuksi kiersin vielä 1,3 km lenkuran höntsäillen. Sitten ei kun Cresentti kohti kotia. Treenin kestoksi muodostui 1 h 21 min. Puolilta päivin piti olla jo asemissa Urheilutalolla talkoissa, joten likaa aikaa ei aamuun ollut tuhrattavissa
Sunnuntain toka vikalla uinnin tekniikkakurssilla mentiin aluksi selkäuintia ja sitten viimeisenä lajina vuorossa olevaa rintauinnin potkuja ja käsvetoja erikseen. Tunnin kurssi on aika leppoista menoa ja välillä meinaa horkka iskeä, kun joutuu odottelemaan.
Punnerrushaaste eteni 2. viikon ohjelmalla. Tein punnerrukset maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina sekä
tasotestin sunnuntaina. Punnerrukset etenivät seuraavasti: 4, 6, 4, 4, max (väh.6) 8 - 5, 6, 4, 4, max (väh 7) 10 - 5, 7, 5, 9, max (väh. 8) 11.  Sunnuntaina tein tasotestin, joka määrittää kolmannen viikon ohjelman. Pienin mahdollinen kolmannelle viikolle jatkon saava määrä oli 16 punnerrusta. Minä sain rutistettua 17 punnerrusta. Jos ei olisi saanut tuota 16 punnerrusta tehtyä, niin olisi pitänyt tehdä 2. viikon ohjelma uusiksi.
Mutta minä jatkan nyt 3. viikon ohjelman pariin.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Lentislauantai

NiceTeam alkulämppäämässä
Eilen täällä Joensuussa vietettiin lentislauantaita. Joensuun lentopalloseurat ovat kokeneet tälle kaudelle ison muutoksen. Yli 50 vuotta vanha naislentopalloseura Joensuun Prihat hävisi kartalta viime kauden jälkeen. Tänne perustettiin kaksi uutta seuraa naislentopalloseura Nice Team ja tyttöjunioriseura Joen Juju. Lauantaina kello 13.00 oli naisten I-sarjapeli Nice Team - Etta (Olulu).

Etta pallottelee
Minulla oli tuossa pelissä kirjurivuoro. Teen tänä talvena talkookirjurointeja sekä Riennolle että Nice Teamille. Peli päättyi, niin kuin pelit yleensä tällä kaudella, NiceTeamin selkeään häviöön 0 - 3. Joukkue ei saa itsestään irti sitä mitä he osaavat. Peli kaatuu joko aloitusten nostoon tai helppoihin omiin virheisiin.

Päivän toisena pelinä oli kello 17.00  vuorossa miesten mestaruusliigan peli Liigariento - Isku Volley (Tampere). Sain seurata tämän pelin katsomosta käsin.

Riento pallottelee
Tämä peli olikin sitten yksi henkien taisto ja sitä sai seurata yli kaksi tuntia ennen kuin viidennessä erässä peli ratkesi Riennon tappioon 2 - 3. Huikeita palloralleja ja yksilösuorituksia, mutta myös ala-arvoisia ja helppoja omia virheitä.

Isku Volley venyttelee
Pelien väliin olivat seurat järkänneet oheistoimintaa kuten kirpputoria, lasten leikittämistä, arpajaisia ja pelipaitaveikkausta. Riento on muutenkin satsannut pelien oheistoimintaan ja tarjoiluun. Riennon pelien arpajaisissa on yleensä tosi paljon ja hyviä palkintoja. Eiliseltä Riennon kirpputorilta minulle tarttui matkaan  kirjoja muutamalla eerolla, kuinkas muuten :)


Tervetuloa....


...seuraamaan tekemisiäni, kokemisiani, ajatuksiani uuteen blogiini, joka sai nimen Punatulkku 2 :)
Blogger teki minulle källin rajoittamalla blogiin ladattujen valokuvien määrää.Entisen Punatulkku-blogin ladattujen valokuvien määrä täyttyi ja lisätilaa valokuville olisi pitänyt kustantaa kuukausittaisella maksulla tai kikkailemalla jollakin muulla tavalla. Minä tein päätöksen jatkaa bloggaamista uudessa blogissa ihan samalla hyväksi havaitulla konseptilla, millä olen kirjoittanut aikaisempaa blogia.
Blogia voi seurata anonyyminä, mutta olisin erittäin onnellinen ja otettu, jos liittyisit blogini lukijaksi. Samoin kaikki kommentit otetaan ilolla vastaan.