lauantai 8. kesäkuuta 2013

Lykynlammen portaat


Torstaina oltiin jo toistamiseen ohjatuissa porrastreeneissä. Porrastreenit meille koutsaa Sini


Alkulämppä tehtiin ensimmäisissä porrastreeneissä erilaisilla askelluksilla ja toisessa treenissä kuntopallolla. Parkkipaikalta portaille pururataa pitkin hölkätessä kroppa lämpiää hyvin.


Ensimmäisellä kerralla mentiin portaissa kylki edellä vetävä jalka työt tehden, ja toisinpäin aina ylös asti, sitten rytmittäen 10 porrasta räväkästi, 10 rauhassa jne. ja sitten vasta viimeisessä nousussa kellottaen satalasissa. Yhteensä nousuja tuli 2 + 3 + 1 = 5


Toisella kerralla tehtiin ensimmäiseksi kylkinousu vaihtaen puolta puolessa välissä. Sitten kaksi nousua, joissa ensimmäisessä räjähtävästi jalan nosto seuraavalle askelmalle ja seuraavassa räjähtävästi jalalla astuminen askelmalle. Sitten tultiinkin alaspäin kaksi kertaa kuvassa näkyvällä tavalla kroppa tiukkana, peffa alhaalla ensin käsillä rytmittäen sitten kädet edessä. Tämä alaspäin tulo tuotti minulle ongelmaa, kun vasen polvi rupesi ilmoittelemaan itsestään, enkä voinut vasemmalla jalalla astuessa mennä niin alas kuin olisin halunnut.


Viimeisessä nousussa kellotettiin taas kaikki 169 porrasta sata lasissa, jonka jälkeen piti hieman tasailla maitohappoja jaloissa, jotta uskalsi kiivetä portaat alas. Sini-koutsi tsemppaa nousun raskainta viimeistä osuutta, kun tuntuu ettei millään enää jaksa!


Mukavaa, hikistä, sykkeitä nostattavaa ulkoilmatreeniä parhaimmillaan. Tykkään tosi paljon :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti