torstai 29. toukokuuta 2014

Tempoilua


Joensuun pyöräilijöillä on ollut tempolenkkinä jo monia vuosia Iiksenportin tempo. Lenkki on ollut normaalisti reilu 11 km, jossa ajetaan ensin Kulhontietä, joka on sellainen kylätie. Sitten on kolmion lyhyt pääty ja takaisin poljetaan vähän isompaa Ilomantsintietä. Kävin ajamassa tuota lenkkiä useamman kerran viime kesänä yksin ja / tai Sinin peesissä. Viime kesänä en kellottanut yhtään lenkkiä virallisesti seuran taholta. Tänä kesānä minulla on kalenterissa keskiviikkoisin tempoa. Kaksi viikkoa sitten oli ensimmäisen temmon vuoro, jolloin kalenterissa oli virallinen ajanotollinen tempo yksin ja pienen palauttelun jälkeen tempo Sinin peesissä. Normaalia tempolenkkiä on häirinnyt tänä kesänä uuden asuinalueen kunnallistekniikan rakentamisesta johtuvat tietyöt ja uudet tiejärjestelyt. Kaksi viikkoa sitten jouduttiin tempon aloituspaikkaa siirtämään ja lenkki olikin rapiat 10 km. Silloin ajoin yksin lenkin aikaan 22:55 ja Sinin peesissä noin 20 minuuttiin. Peesi karkasi useasti silloin kun vaihdoin vaihdetta tai sopiva tuulenpuuska sattui välillemme.
Eilen oli taas temmon vuoro, mutta seura olikin siirtänyt temmon ihan eri paikkaan. Tuo Iikseanportin tempolenkki on tässa ihan hyvän alkuverra-ajelun päässä. Uusi tempolenkki taas jo pitemmän matkan päässä. Eilen kävin ajamassa kuitenkin vielä vanhan lenkuran. Taas oli hävinnyt tie kahden viikon takaisesta aloituspaikasta. Eilinen lenkki oli varmaan noin 10 km. Eilen sattui tuulen suunnat sellaiseksi, että alun eli Kulhontien varressa tuuli pyöritteli aika tehokkaasti vastaisesti ja ajatukset lenkin onnistumisesta olivat aika ankeat. Mutta kun sain kiiturin Ilomantsintielle, niin siellä se suorastaan lensi :-)   Ilomantsintiellä mittari näytti jopa 39 km/h ja se vauhti oli jo aika lennokasta. Lenkin ajoin aikaan 19:47 ja olin aivan fiiliksissä. Tempolenkin päälle vielä onnitunut puolen tunnin juoksu, niin naama loistaa tänään kuin Naanatalin aurinko :-) :-) :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti