torstai 4. joulukuuta 2014

3.12.2014




Kolmannen joulukalenteriluukun omistan tällä hetkellä pienimmälle ja nuorimmalle tuntemalleni ihmiselle. Sain olla tämän nuoren herran baby showereissa syyskuussa. Näiden yllä olevien käsitöiden teon aloitin heti kun sain kuulla että masussa kasvaa poika. Pipot on virkattu myös pienen herran iskälle ja äidille.



Lupasin neuloa villapuvun tulevan talven tuiverruksiin. Olin neulonut nuo villapöksysöpöydet, kun sain viestin että pieni herra oli päättänyt syntyä kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Sitten tulikin tälle neulojalle kiire. Villatakki valmistui alta aikayksikön. Sain nähdä the hurmurin reilun viikon vanhana livenā ja olinkin ihan myyty ♥


3 kommenttia:

  1. Kiitos Ritva ♥ Näitä on niin mukava väkertää.

    VastaaPoista
  2. Oletpa saanut aikaan ihastuttavia neuleita, onneksi olkoon! Saajat varmasti ilahtuvat.

    VastaaPoista