sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Pähkäilyjen päivitystä, part 2


Maaliskuun loppupuolella kirjoitin postauksen Pähkäilyjä, jossa availin urheilullisia suunnitelmia vuodelle 2013.  Kesäkuun puolivälissä kirjoitin Pähkäilyjen päivitystä, jossa kirjasin jo tapahtuneiden kisojen ja tapahtumien kulkua ja sitten päivitin loppuvuoden suunnitelmat auki. Tässä postauksessa (kirjoitettu 5.1.2014) päivitän (sinisellä tekstillä) tekstiä loppuvuoden tapahtumista.

1. Kolin maisemahiihto oli ja mäni. Postaus täällä. Tämän talven osallistuminen tuohon tapahtumaan oli sellainen raapaisu. Ensi vuonna pitää suunnitella osallistumista ja reittiä tarkemmin ja lähteä jo aamulla liikenteeseen.
2. Triathlonleiri Pajulahdessa 29.-31.3.2013. Leiriohjelma tuli sähköpostiin perjantaina ja tänään kävin tulostamassa sen työpaikalla (lomalla nääs :) Oli muuten mahtava kokemus. Tunnelmia leiristä voi lukea täältä.
3. HCR 4.5.2013 Osallistumismaksu maksettu, hotelli varattu. Kävin vuosi sitten taapertamassa HCR:n läpi. Tykkäsin tapahtumasta ja haluan kokea sen uudelleen, toivottavasti hieman paremmin juosten :) HCR tuli juostua tänäkin vuonna ja tykkäsin taas, vaikka HCR-jälkipyykki onkin ollut tapetilla. Juoksurapsa täällä.
4. Cooperin testi 22.5.2013 Viime syksynä uskaltauduin testiin ja toukokuussa pitää käydä uudelleen. Yritin houkutella junioria mukaan. Saas näkee uskaltaako?!?! Oli jotain muuta tärkeämpää menoa. Juniori oli hyvin pahoillaan ettei päässyt haastamaan mammaa Cooperissa.
5. Pyhäselän ympäriajo kesäkuussa?!??! 114 kmJoensuun Pyöräilijät järjestävät joka vuosi kyseisen pyöräilyn, jossa ajetaan muuten ihan sen saman järven ympäri, jonka jäällä olen hiihdellyt viime aikoina. Tulipahan ajettua ja saatua kokemusta pitkästä lenkistä himppa huonommassa kelissä. Rapsaa pyöräilystä  voi lukea täältä.
6. Triathlon sprinttimatka Rajamäki 8.6.2013  Kiinnostaisi mahottomasti! En uskaltanut, kun avovesiuintikokemusta oli tuossa vaiheessa niin vähän!

Kuva (c) Timo Kananoja
6 a. Voimarinteen sprintti 6.7.2013 Ilmoittauduttu on! Voimarinteeltä majoitus varattu kahdeksi yöksi. Jänskättää aika paljon!!! Kisarapsa täällä. Kisa tuli kisattua ja ensimmäinen kosketus triathlonkisailuun saatua. Uinti meni tosi hyvin, pyöräkin kuta kuinkin hyvin, mutta juoksu meni plörinäksi. En vaan viitsinyt juosta. Tuossa vaiheessa en uskaltanut panna itseäni täysillä likoon juoksuosuudella. Niinpä juoksuosuuden hölläilyllä hävisin oman ikäsarjani ykköspaikan.
7. Joroisten pika triathlon 19.7.2013 Kiinnostaisi myös! Päivystys sotki tämän suunnitelman!

 

8. SM triathlon perusmatka Kuopio 10.8.2013 Ilmoittauduttu ja hotelli varattu! Maksoin kuitenkin myös peruutusturvamaksun. Kauden pääkisa ehdottomasti. Kisarapsaa täällä, täällä ja täällä. Kuopion kisa oli kesän ehdottomasti upein tapahtuma. Olin omassa ikäluokassa kisan kolmas ja sain myös SM-hopeaa, koska kisan voittanut ei kuulunut Triathlonliiton alaiseen seuraan, eikä näin ollen ollut SM-mitalikelpoinen. Kokonaisfiilis kisasta jäi selvästi positiiviseksi vaikka ainahan parantamisen varaa ja spekuloitavaa jää. Tämän kisan jälkeen huomasi taas, että kaikki on vielä mahdollista!
8 a. Kuopion puolimaraton 7.9.2013 Toinen tämän kesän päätapahtuma! En lähtenyt juoksemaan puolikasta Kuopioon, koska viikolla oli pientä köhää ja olotila oli epävarma kisan suhteen. Varmasti ihan oikea päätös, vaikka tauti ei sitten pahemmin iskenytkään!
8 b. Cooperin testi 25.9.2013 Juoksusta vähän tekstiä täällä. Juoksu ei ollut helppo, mutta paransin himppasen edellisvuoden tulosta ja tulos on nyt 2300 m. Keli oli viileä ja sateinen juoksun aikana ja juoksu tuntui tosi raskaalta.

Kuva (c) Jyrki Utriainen
 9. Vaarojen maraton 15 km 5.10.2013  Tuollaista tapahtumaa näillä hoodeilla ei voi ohittaa toistamiseen. Kisarapsaa täällä ja täällä. Toinen tämän vuoden huippu kisailu, josta jäi niin positiiviset fibat, että ajatuksissa olisi ensi vuonna meno koko Vaarojen mara läpi. Juoksu kulki olosuhteisiin nähden hyvin ja paha loppunousukin suhteellisen hyvin. Se jälkifiilis, joka kisasta jäin oli jotain mahtavaa jonka takia kannatti himppa kärsiäkin ja laittaa itsensä likoon juoksun aikana. 

Kirjoitettu 17.6.2013
Päivitin kisaohjelman, jonka ensimmäisen version kirjoitin maaliskuussa tänne. Viime viikolla ollaan käyty valmentajan kanssa keskusteluja / kirjeenvaihtoa ja luotu tälle kesäkaudelle tavoitteita, joiden pohjalta minulle tehdään treeniohjelma. Tähän asti olen mennyt omassa treenailussa vähän niin kuin fiiliksillä. Mutta nyt kun kisat ja tapahtumat kirjataan treeniohjelmaan ja luodaan tavoitteet, niin on jotenkin mukavaa treenata tavoitteellisesti niitä kohti. Treeniviikkojen intensiteetti on ajateltu noiden kisojen pohjalta. Nyt vaan jokaisella treenillä on jokin tarkoitus ja sisältö.

Lopputeksti kirjoitettu 5.1.2014
Uutena juttuna vuodella 2013 tuli syksyllä mahdollisuus osallistua Wattbike-Cuppiin 2014. Sini-koutsi oli osallistumassa moiseen ja innosti samalla minua ja Hannea lähtemään mukaan. Ihan extrana ja vähän niin kuin puskista tuli kalenteriin viime vuodelle kolme kovaa Wattbikekisaa ja siinä sivussa 4 km matkalta SM-hopeaa :)  Tämän kisailun myötä olen saanut älyttömän hyviä pyörätreenejä alle ja mikä mahtavinta tykkään lajista ihan satasella. Cuppi jatkuu kahdella kisalla vielä vuoden 2014 puolella.


10. Wattbike-Cup Lahti 1 km ja 4 km 26.10.2013
11. Wattbike-Cup Tampere 20 km 30.11.2013
12. Wattbike-Cup Kerava SM 4 km 14.12.2013


Oman osionsa tässä tekstissä saa minun oma henkilökohtainen koutsi Sini. Niin kuin jo aikaisemmin kirjoitin vuoden 2013 yksi parhaimpia päätöksiä oli tehdä Sinin kanssa soppari valmentamisesta. Haluan kiittää häntä siitä mitä hän on saanut aikaan minun urheilullisessa kehityksessä. On niin turvallista ollut suunnata katseet kohti tulevia koitoksia ja kisoja, kun tietää että on tehnyt kaikkensa niiden eteen. Tavoitteellinen kalenterin mukainen treenailu on ollut yksi kulmakivistä, jotta olen päässyt fiilistelmään onnistumisilla sekä treeneissä että kisoissa, aina SM-mitaleille asti. Asiantuntijan tekemä treenikalenteri ja treenien sisältö ovat antaneet uusia ulottuvuuksia ja sisältöä treeneihin. Tietää tekevänsä sitä, mikä on parasta juuri siinä vaiheessa. Kiitos ulottuu myös henkilökohtaiselle tasolle, jolle ollaan päästy vapaa-ajalla, yhteisissä treeneissä ja kisamatkoilla. Niin uskomattoman pyyteetöntä apua kisaan valmistautumisessa, kisasuunnittelussa ja monessa, monessa muussakin asiassa. KIITOS :)


PS. Jos joku ottaa tästä sillisalaattitekstistä selvää, niin kumarrus sinne suuntaan!

2 kommenttia:

  1. Kertakaikkisen hieno vuosi siulla takana, onnea! :) Sinin ottaminen valkuksi oli kyllä varmasti viime vuoden parhaita tekoja ;)

    Voi hyvä isä sentään..tuosta ekasta kuvasta tuntuu olevan ikuisuus :) Ihan kun ois vasta alotettu tota avovesiuintia, mutta silti siitä on jo 7kk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne :) Näinhän tuo on ollut, kun noita kisoja ja tapahtumia listailee. Ja tuo koutsi on parasta <3 Minusta tuo kuva on niin ihana ja just laittaessani mietin, että oli ekoja minun avovesiuinteja, hui!

      Poista