sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Tankotanssia


Tällaisella kokoonpanolla (minä, Sini ja Karo) juhlistettiin eilen Sinin tiistaina olleita synttäreitä. Noin vuosi sitten oli minulla ensikosketus tankotanssiin ja tykästyin lajiin kovasti. Keskusteluissa Sinin kanssa oli käynyt ilmi, ettei hän ollut koskaan kokeillut tankotanssia lajina. Niinpä halusimme yllättää Sinin viemällä hänet tankoilemaan. Samalla sai Karokin tutustua lajiin ja minä pääsin jälleen testailemaan osaamistani tangolla. Sama paikka Tanssikoulu Dream ja sama opekin neuvoi meitä tankotanssin saloihin, kuin vuosi sitten.


Eilen edettiin vain paljon pidemmälle kuin vuosi sitten. Syynä tähän oli synttärisankarin nopea oppiminen. Hän heitti jos jonkinnäköisen tempun tangolla, kun ope vain näytti mallia.




Ensin tehtiin palomiestä, tuolia, aurinkoa eteen ja taaksepäin ja sen jälkeen niiden yhdistelmiä. Sitten kiivettiin tangolle istumaan, lankuksi jne. Viimeisissä tempuissa minäkin pääsin tangolle jalat kohti kattoa ja pää kohti lattiaa. Mutta niihin temppuihin jäi tämän kertainen tankotestailu. Sinillä nuokin temput onnistuivat tuosta noin vain. Seuraavalla kerralla on taas helpompi lähteä kokeilemaan liikkeitä ja toivottavasti kokeilut jatkuvat tankoilun parissa. Ihan pikkaisen kiinnostaisi joku peruskurssi tankotanssia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti