lauantai 5. tammikuuta 2013

Hiihtooo


Tämän päivän hiihtolenkin paikaksi valikoitui Repokallion lenkki. Ajatuksena oli lähteä tästä kodin lähellä olevalta yhdysladulta kiertämään Repsikan lenkki, mutta eihän se niin mennyt! En saanut autoa parkkiin mihinkään sopivaan paikkaan. Tästä on yli puoli kilsaa yhdysladulle matkaa, joka on vähän liian paljon monoilla könkkäämiseksi  varsinkin hiihtolenkin jälkeen.
Kävin marraskuussa tekemässä tällä samalla kuntoradalla mäkitreeniä, joten aika haasteellinen lähtö hiihtolenkille huoltamattomilla suksilla ja tällä tekniikalla oli. Radan alkupuolelle sijoittuu tuo mäki, jossa tuota mäkitreeniä vedin. Olipahan mukava vetää sitä mäkeä ylös sukset jalassa! Mutta mäen päälle pääsin hyvin kaksi kertaa ja kerta vielä kiellon päälle, jotta varmasti mäki jää tutuksi. Viimeisellä lenkillä piti jo mäen päällä vähän vetää henkeä, joten pysähdyin ottamaan kuvaa aamuaurinkoisesta latu-urasta.


Se hyvä puoli näissä mäkisissä maastoissa on, että sieltä löytyy vastaavasti myös alamäkiä. Alamäet menivätkin tosi hyvin luistavilla suksilla. Hieman haastetta toi liian vähillä pidoilla olevat sukset ja hiihtäjän hiihtotekniikka. Jännittää ihan turhan paljon jaloilla ja jalat ovat alta aikayksikön hapoilla. Samoin liika yrittäminen kostautuu jaksamisena. Mutta toisaalta taas kunto kestää tällaista haasteellisempaa menoakin, eikä ihan ensiksi tule mieleen luovuttaminen. Tänäänkin hiihtolenkin pituudeksi tuli Polarin mukaan 11,52 km,  ei ihan tuota (3 x 4 km) täyttä kahtatoista kilometriä, mitä opaskyltti näyttää.


Ja jotta hiihto sujuisi tulevaisuudessakin mukavana ja näyttävänä treeninä, niin tilasinpa Hobby Hallista uusia hiihtovaatteita ja -asuteita. Jännityksellä odotan onko hiihtopuvun malli todellisuudessa yhtä kiva kuin kuvastossa ja sattuuko koko kohdalleen!?!?

Viimeisessä kuvassa toisen kesävillasukan neulottu varsi, johon löysin oikean väriyhdistelmän sisältämän langan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti