perjantai 5. heinäkuuta 2013

Kesän herkkuja


Ensimmäisen kesälomaviikon ohjelmaan kuului sitten ihan urakalla kaikenlaista herkuttelua. Kävin maistelemassa Houkutuksen uunijäätelön, jota Freya, paikallinen bloggaaja ja treenailija hehkutti omassa blogissaan jokin aika sitten. Houkutus on minun lempparikahvila Joensuussa. Olen sitä hehkuttanut muutaman kerran täällä blogissakin :) Uunijäätelö oli valtavan iso ja tosi herkullinen. Kannattaa käydä maistamassa, jos on tarvetta hiilaritankkaukselle.



Joka kesäiseen lomatraditioon kuuluu myös Joensuun torin paistetut muikut. Sekin on nyt tältä suvelta koettu. Eilen ajelin leppoisaan tahtiin Cresentilläni keskustaan ja kävin syömässä paistetut muikut ja en voinut vastustaa kiusausta ottaa jälkkäriksi ylisuurta muurinpohjalettua mansikkahillolla ja kermavaahdolla.



Kesäinen Joensuun tori on täynnä elämää. Eilen siellä esitti suomi-poppia varusmiesbändi. Ihan mukavaa taustamusiikkia vaikkapa muikun syönnille.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Tempoilua Sinin peesissä


Eilen illalla oli taas yksi elämäni ensimmäinen huikea kokemus, nimittäin tempopyöräily Joensuun Pyöräilijöiden Iiksenvaaran temporeitillä. Minun Sini-koutsi oli laittanut treenikalenteriin tällaisen harjoitteen kevyen viikon tärkeimpänä treeninä ennen lauantain elämäni ekaa tristarttia, hui!
Tempolenkura toteutettiin niin, että sain ajaa Sini-koutsin peesissä. Hän piti tiettyä kadenssia ja nopeutta tempolenkuralla ja mie seurasin kiltisti perässä. Aivan huikee treeni! Yksin en olisi tässä vaiheessa treenailuja päässyt tuollaiseen treenin lopputulokseen.
Ajettiin ensin alkuverraksi läpi tuo lenkura ja Sini kertoili pyöräilyyn ja muuhunkin treenailuun liittyvää asiaa. Muutama ihan ehdoton pyöräilyyn liittyvä käytännön asia tuli uutena tietooni nyt ensimmäistä kertaa. Niitä pitää tässä ajan kanssa viedä käytäntöön ja makustella ihan ajan kanssa.
Sitten ruvettiin polkemaan tempolenkkiä. Jossakin vaiheessa piti huikata Sinille että ei ihan niin kovaa, mutta tulipahan suurin osa ajasta ajettua hyvässä peesissä ihan mukavaa vauhtiakin. Eikä pysytty sillä minun mukavuusalueella vaan mentiin ihan sille pyöräilyn vk:llekin, jossa ei aina tunnu niin mukavalle!
Tempolenkin jälkeen ajettiin lenkki vielä kerran loppuverraksi ja sitten ajelin vielä kotiin mukavan pienellä vastuksella. Kotona vetäisin vielä Asicset jalkaan ja kävin vielä juoksemassa reippaat pari kilometriä. Tuntuipa juoksu taas asteen verran helpommalta kuin edellisissä yhdistelmissä, mukavaa :))
Vitsi mie olen niin innoissani näistä kaikista uusista jutuista minun elämässä :)))
 

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Lomalaisen mietteitä


Treenikalenterin mukaan mennään kevyttä viikkoa, joka hieman sykyilyttää lomalaista. Aikaa olisi vaikka mihin, mutta koutsi on tiukkana :) Ei toinna säntäillä ja sooloilla vaan ottaa ihan rauhassa. Sunnuntaina pyörälenkin jälkeen, joka muuten sisälsi ihan tosi mukavia kadenssivetoja, sooloilin kyllä taas. Insinöörin putkiaivot sanoivat, että tämän pyöräilyn jälkeen kannattaa käydä kopasemassa juoksua, kun se lauantaina oli yhtä tervan juontia. Koutsin kanssa on kyllä muodostunut ihan tosi avoin treenisuhde. Mie aina teen tunnustuksen ja saan siitä sitten sapiskaa!!! Mutta kun taas piti oman mielenrauhan takia kopasta. Juoksu oli muuten asteen verran helpompaa kuin lauantaina. Mutta tästä eteenpäin olen taas luvannut pyhästi luottaa ammattilaiseen. Totta kai avoimessa treenisuhteessa olen saanut sanoa oman mielipiteen ja jatkossa kannattaa varmaan ensin sanoa ja sitten tehdä, jos saa luvan.


Eilen illalla olin koutsin vetämässä HC-treenissä ja circuit-tyyppisesti vedettiin Rantakylän pururadalla erilaisia rastipisteitä mm. ylämäkivetoja, yhden jalan hyppyjä, askelkyykkyä tasapainolaudalla, kahvakuulaliitteitä, breikkaajan vatsoja jne. jne. Himppa kiire tuli 20 sekunnissa ehtiä vaihtaa rastia. Mutta hiki virtasi taas ja sitä mukaa itikat ja muut öttiäiset saivat ruokaa.


Tänään kävin tekemässä 30 minuutin uinnin Höytiäisen Kaunislahdessa. Arvoin ihan viime metreille asti kumpaan paikkaan menen Lykynlammelle vai Kaunislahteen. Kaunislahti veti pitemmän korren turvallisuuden takia yksin uidessa. Höytiäisen vesi oli vaan tosi kylmää! Jalat oli ihan jäässä uinnin jälkeen. Harmitti kun ei tullut villasukkia mukaan. Välillä myös antoi sellaisen ihan pikkasen sadekuuron. Aurinko ei aamupäivästä paista rannalle, joten jäi hieman viluinen olo.


Koutsin kanssa on jutskattu myös paljon syömisen ja juomisen tärkeydestä. Hassua kun minua pitää muistuttaa syömään enemmän ruokaa sekä myös hiilariherkkuja. Niitä on nyt viikon aikana tullut tosin syötyäkin ja kohta meinasin lähteä Houkutukseen uunijäätelölle. Sain vinkin sen herkullisuudesta täältä.


Blogitekstin kuvat on tämän aamun uintireissulta. Ei ollut uintipaikalla tungosta, vaan ihan yssikseen sai pulikoida.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Juhlaa



Mukavaa on välillä viettää juhlaa arjen keskellä. Eilen sunnuntaina vietettiin nuorimman kummilapseni rippipyhää. Konfirmaatio oli Pielisensuun kirkossa ja kummipoika sai kunnian sytyttää kastekynttilän ihan konfirmaatiojumalanpalveluksen alussa. Mukavaa oli myös nähdä sukua juhlistamassa kummipojan tärkeää päivää.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tritreeniä

Kaunislahti 8.6.2013
Tänään minun treenikalenterissa luki, että pitäisi tehdä sprintin treeni elikkä ihan samoilla matkoilla kuin viikon päästä Voimarinteen kisoissa. Sain valmentajalta tiukat ohjeet, että eilinen pitää pyhittää levolle ja tämän päivän treenin mentalointiin. Toinen ohje oli, että tämän päivän kisassa ei sooloilla matkoilla vaan noudatetaan orjallisesti oikeita matkoja. Lupasin pyhästi, etten lähde perjantaina ainakaan tempoilemaan vaan käytän lepopäivän hyödyksi lopettelemalla siivouksen, jonka aloitin viime sunnuntaina ikkunan pesulla. Ja mikäs olikaan sellaisessa helteessä siivoilla, kun hiki vain valui selkäpiitä pitkin ja muutenkin oli aika nihkeä olo. Mutta eilen tipahdin myös lomille elikkä vajaa kolme viikkoa aikaa vain lomailla, aika mukavaa :)


Aamulla aamupalan jälkeen parin tunnin päästä kaikki tarvittavat kamat Volvon peräluukkuun ja kohti Lykynlampea. Peräluukku toimii tosi hyvänä vaihtoaitiona.




Uinti olikin tänään vain 300 m eli pieni ketunlenkki plussattuna lammessa uitavaan lenkuraan. Uinti meni tänään tosi hyvin eli ei mitään vaikeuksia ja osasyynä oli varmaan se, että tiesi tuon matkan lyhyyden ja voi ruveta uimaan heti alusta jo ihan reippaasti. Tosin minulla ei ole vielä minkäänlaista hajua 1, 2 tai 3-vauhdeistani uinnissa. Minulla on vain jaksaa- ja ei jaksa-vauhdit. Tänään oli onneksi jaksaa-vauhtipäivä. Lykynlampi on kyllä ihan liian helppo paikka uida, vesi on todella lämmintä ja tänä aamuna lampi oli ihan peilityyni.
Ensimmäisen osittaisen vaihdon tein jo tuolla laiturilla eli märkkäri siirtyi siinä Sailfish-kassiin ja sykevyö ja T-paita päälle. Peräluukulla sitten muut pyöräilyyn tarvittavat kamat päälle, kiituri pois autosta ja matkaan. Pyöräily oli perussettiä ja keskariksi muodostui 27,56 km/h, joka on minusta ja minulle tällä hetkellä ihan kelpo aika. Varmaan keskarista olisi tiristettävissä  jopa minuutteja pois, jos osaisi käyttää pyörässä oikeita välityksiä ja ja... Niiden harjoittelun ja opettelun aika koittaa tässä muutaman ajan päästä, kunhan päästään treeneissä eteenpäin. Ei kaikkea makeaa voi makustella kerralla vaan pala kerrallaan. Tällä viikolla keskityttiin juoksun saloihin.
Pyörä- juoksuvaihto olikin sitten jo helpompi ja siinä menikin aikaa himppa vähemmän. Mutta olihan siinäkin tänään jotain ylimääräistä ja epäolennaista. Nimittäin puhelu juniorille, joka kyseli moneltako auto on kotipihassa, jotta hän pääsee futispeliinsä :)) Näin meillä nykyään, lennossa vaihdetaan vuoroja ja ja autoa.
Juoksu oli taas tänään yhtä tuskaa eli ei kulje pyörän jälkeen, ei sitten yhtään. Sellainen tuntemus on ainakin juoksun aikana kropassa ja hengessä. Mutta toisaalta taas, ei tuossa äärettömyyksiä aikaa mennyt. Ja monta kertaa epätoivon hetkellä muisti monta helpottavaa tekniikkavinkkiä, joita tämänkin viikon aikana sain valmentajalta. Ne auttoivat taas jonkin aikaa jaksamaan ja tulihan se vitonen täyteen. Sitten ei kun kiireen vilkkaan banskua ja juomaa naamariin ja kohti kotia.


Tänään illalla sitten virutellaan ja venytellään silityslaudan vieressä kun vuorossa on verhojen ja juhlakamppeiden silitystä. Huomenna nimittäin juhlitaan kummipojan ripille pääsyä.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Palauttavalla

 

Tällainen "kana" (google ei vielä tiennyt mikä lintu tämä on?) (edit klo. 6.30 fasaanihan se on!)  ilmestyi kello kolme reikä reikä aamuyöllä huutelemaan avonaisen ikkunan alle. Karvaiselle tuo voimakas linnun ääni ei oikein ollut sopivaa kuultavaa ja rupesi haukkumaan. Samoin kyllä itsekin olin haukkana hereillä, kun epämääräinen ääni kuului avonaisen ikkunan takaa. Ääni oli sen verran voimakas ja erilainen. Sitten heräiltyäni olikin pakko jo käydä jääkaapilla ja ottaa vähän evästä ja käyttää aika tehokkaasti hyväksi vaikkapa bloggaamalla :)


Keskiviikon juoksun kuntotestin jälkeen olikin sitten torstaina palauttavan treenin vuoro, enkä päässyt Lykylle porrastreeneihin, höh! Palauttavan lenkin kävin höntsäämässä Repokallion poluilla. Juoksemaan läksin kovan sade- ja ukkoskuuron jälkeen kuuden jälkeen. Olipahan pientä ja vähän isompaakin lätäkköä ja veden tekemää uraa rankkasateen jäljiltä. Reipas kymppi tuli matkaa ja aikaahan siinä meni, kun sykkeet piti yrittää pitää palauttavalla. Polar tosin ilmoitti lenkin peekooksi. Sateen jälkeen oli kyllä aika mahtava keli lenkkeillä. Ilma oli happirikasta ja juoksu olisi muutenkin maistunut. Välillä piti ihan keskittyä pitämään sykkeet alhaalla. Ihan väkisin meinasi juoksu viedä mukanaan.Lenkin jälkeen vielä lihaskuntoliikkeet kehiin ja sitten meinasin venytellä, mutta meinaamiseksi jäi kun jalat rupesivat kramppaamaan.

Oonko edes muistanut hehkuttaa, että tämä päivä vain töitä ja sitten lomille :) Tänään iltapäivällä on vielä tiedossa herkuttelua, kun taas yksi työkaveri siirtyy nauttimaan hyvin ansaituista eläkepäivistä.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Testeissä


Tänään oli aika jännät paikat töiden jälkeen. Treenikalenterissa luki juoksun tasotestit! Löytyihän se testaaja ja laktaatin mittauskalusto lähempää kuin Kuopiosta. Minun omavalmentaja Sini testasi juoksun tasotestit ja loppuun tehtiin vielä lihaskuntotestit. Samaan syssyyn opeteltiin vielä juoksun koordinaatioharjoitteita. Testipaikkana oli Joensuun keskuskenttä. Onneksi olin työpäivän ilmastoidussa toimistohuoneessa enkä tiennyt tuon taivaallista ulkona odottavasta helteestä. Mutta keskuskentällä totuus paljastui ja testit tulikin  tehtyä tosi kuumassa kelissä ja suorassa auringon paisteessa. Viimeisellä täysiä-kerroksella alkoi kuumus verottamaan jaksamista, muuten ei ollut muuta haittaa kuin hien valuminen. Innolla jään odottamaan tasotestin tuloksia.
Keskusteltiin myös vakavasti treenikalenterista ja sen noudattamisesta. Minä olen jo kerennyt muutamaan otteeseen sooloilemaan. En pahasti, mutta kuitenkin väärään aikaan. Mutta kun pitää testailla jaksaako oikeesti mennä polkemaan tempoa ja auttako allergialääke uinnin jaksamiseen ja, ja ..... Mutta pitää vaan jatkossa luottaa täysillä eikä sooloilla! Tämäkin päivä näytti, että kaikesta selviää, jos ei ihan huipusti, niin ainakin omalla tasollaan. Näiden testien tarkoituksena on tsekata juoksun kuntotaso ja kehitettävät alueet. Sitten syssymmällä tehdään uudet testit ja katsotaan onko kehitystä päässyt syntymään. 
Ja jos ei vielä ole käynyt selville, niin olen tykännyt ihan satasella tehdä treeniä kalenterin (=valmentajan) mukaan, koska ne ovat olleet tosi monipuolisia ja jotain ominaisuutta tai kohdetta kehittäviä. Lisäksi tässä saa tehdä monen laista palauttavaa pk-treeniä ettei varmana pääse kyllästymään.