maanantai 7. lokakuuta 2013

Vaaroista...vieläkin



Nyt kun on tullut fiilisteltyä muutama vuorokausi Vaarojen taikaa, niin mieli teki vielä kerran kirjoittaa aiheesta. Kuvissa Vaarojen 15 km reitti ja profiili, jotka löytyivät täältä. Profiilista näkyy tämä Vaarojen minimaratoninkin vaativuus.
Tänään bongailin muita blogitekstejä Vaarojen 15 km:n matkasta. Niitä löytyi täältä ja täältä. Lisäksi olen lukenut jo useampaan kertaan Trisome-blogin Hannen tuntemukset ja ajatukset Vaarojen maratonista 2013. Tänään keskusteltiin myös työpaikalla aiheesta hyvin tiiviisti, koska kolme työpaikan äijää kävi rykäsemässä Vaarojen maran, kaksi ihan oikeasti juosten ja yksi retkimeiningillä. Äijien mielipiteet marasta olivat älyttömän positiiviset.
Jo eilen minun fiilikset olivat sellaiset, että ensi vuonna voisi ajatella Vaarojen 43 kilometrin taapertamista. Vaikka 15 kilometriäkään ei ollut ihan helppo keissi, niin ajatus koko Herajärven kierrosta numerolappu rinnassa tuntuu nyt ihan mahdolliselta ajatukselta. Paljon on ajatuksia ensi kesän kisoista / tapahtumista ja ensi kesään on vielä älyttömän pitkä aikakin, mutta hyvähän se on saada positiivisia viboja elämäänsä tulevan miettimisestä :)

5 kommenttia:

  1. Vaarat pyörii päässä täälläkin edelleen...vitutus alkaa jo vähän lauhtumaan...Monella on varmasti tosi positiivisia kokemuksia tosta matkasta, onhan se hieno erilainen reitti! mietittiin tossa näitten ultraajien kanssa, että se vaarojen mara tuntuu varmasti hienolta ja onnistuu jos se ois kauden pääkisa ja tavoite-nousujohteista harjoitusta koko vuosi kohti päämäärää ja alla ei isompia pitkiä kisoja ja levänneillä jaloilla/kropalla liikenteeseen. Sillon siitä sais varmaan itelleen huikeen suorituksen! Mene ihmeessä tuo matka, kyllä se pitää kokea! :) Mutta älä "valmistaudu" siihen tälleen niinkun minä =D =D

    VastaaPoista
  2. Niinpä :) Monta kivaa tapahtumaa / kisaa olisi niin mukava saada mahtumaan ensi kesään, mutta pakko kait sitä on jostain karsia. Varmaan katsotaan koutsin kanssa sitäkin asiaa. Vaarojen kokemus muuttuu sinullakin varmaan jossakin vaiheessa jos ei ihan plussalle niin ainakin positiivisemmaksi.

    VastaaPoista
  3. Ihan huikeeta että on tavoitteita ja suunnitelmia ja unelmia. Sen takii elämä on vaan niin ihanaa kun voi asettaa tavoitteita ja toteuttaa niitä aina yksi kerrallaan. Siellä mie ensi syksynä siuta kannustan satasella. Ja näen niin sen ilmeen kun tulet kädet kohti taivasta maaliin. Hienoja ajatuksia! :)

    VastaaPoista
  4. Niinpä, suunnitelmia ja unelmia pitää aina olla :) Mutta todellisuus on sitten asia erikseen. Mutta mitään ei saa, jos ei edes yritä. Huikeampaa ensi kautta sinulle, minulle ja kaikille treenaajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin, jos haluaa menestyä ja saavuttaa tavoitteita se vaatii lujasti töitä ja mikään ei tule helpolla jos haluaa kurkoitella unelmiin. Niitten eteen vaan on tehtävä töitä ja pitää laittaa ittesä likoon. Ja todellisuus on se, että sulla on potentiaalia vetää tuo nelikolmonen todella hyvin läpi, :) ja kiitos kovasti ja samoin sulle ja kaikille :))

      Poista