lauantai 23. helmikuuta 2013

Otsalamppuhiihto


Virittelin tänään aamupäivällä juniorin otsalampun palamaan vaihtamalla siihen paristot. Tarkoitus oli ottaa lamppu mukaan illan hiihtoretkelle. Viikolla työkaveri oli printannut kartan Pyhäselän jääladuista ja jakeli niitä meille. Huomenna sunnuntaina on perinteinen Pyhäselän jäähiihto. Tämän vuoden erikoisuutena oli tänään lauantaina oleva otsalamppuhiihto samoilla jäälle tehdyille latu-urilla. 

syväväylällä

Minulla oli tarkoitus käydä tänään hiihtämässä otsalamppuhiihto, jos kunto kestää. Nimittäin eilen töiden jälkeen jäätiin työpaikalle viettämään tyttöjen saunailtaa ja iltahan vierähti tuonne puolille öin jatkoineen.Viime yönä ei näyttänyt hyvältä, mutta tänään iltapäivällä arvoin kuitenkin hiihtovaatetuksen ja läksin hiihtämään kohti Pyhäsaarta. Sää ei ollut suosiollisin jäähiihdolle. Taivas oli pilvessä ja tuuli oli aika voimakas. Menomatkan joutui painattamaan ihan urakalla vastatuuleen ja maisema oli tuon kuvan kaltainen, yhtä harmaa joka puolella. Onneksi hiihtoreitti oli merkattu ja perille päästiin.
Tuolta se tuli...
... ja tuonne se meni.

Pyhäsaaressa oli Joensuun Ladun nuotio jo tulilla, vaikka olin paikalla hieman ennen tapahtuman alkua. Ostin eerolla lämpimän mehun ja mukana minulla oli oma protskupatukka. Perillä Pyhäsaaressa olin varmaan reilun viisi minuuttia ja läksin samoja uria kohti kotia. Tuuli oli tupruttanut välillä pertsan ladun umpeen. Tulomatka olikin sitten yhtä juhlaa. Ei tarvinnut kuin lykkiä vauhti, kun tuuli antoi lisäpotkua ja -vauhtia. Porukkaa tuli vastaan aika paljon ja toivottavasti heillä oli mukana ne otsalamput. Matkaa kertyi hiihtäen 16,11 km ja aikaa sain tuhraantumaan 1 h 52 min, johon sisältyi myös perillä olo.


Onneksi otin vanhat Rossignolit alle, koska osa ladusta oli ihan sitä itseään eli jäätä. Jäällä hiihtäessä ei ole niin väliä pidosta vaan ainoastaan luisto ratkaisee ja nuo Rossignolit ajoivat asiansa tosi hyvin. Jäällä hiihtäessä täytyy vain koko ajan tehdä töitä eikä sitä huilailua oikein voi harrastaa missään vaiheessa. Ihan mukava fiilis jäi hiihdosta vaikka sää olisi voinut olla hieman suotuisampi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti