tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulukirkko


Tämä on pakko arkistoida blogin sivuille. Heräsin tänään joulupäivän aamuna varhain ja menin kävellen joulukirkkoon. Joulukirkko alkoi tosin vasta kello kahdeksan, mutta eipähän ollut tungosta kevareilla, joita pitkin kävelin reippaasti kohti kirkkoa.


Nykyinen kotikirkkoni on Pielisensuun kirkko, joka on muuten saman ikäinen kuin minä itse. Kirkko ei ole ulkoapäin, eikä sisustukseltaankaan niitä kauneimpia kirkkoja, joita olen nähnyt. Kirkko on ulkomuodoltaan ns. telttakirkko. Kirkon alttaritaulu on korkea risti, jonka takana on mosaiikkiseinä. Mosaiikkiseinä kuvaa ihmiselämää ja siinä on yhtä monta mosaiikkipalaa, kuin 65-vuotiaalla ihmisellä on elettyjä päiviä. Lunttasin tämän tiedon täältä.


Jouluaamun kirkossa käynnin tärkein ohjelmanumero minulle oli virren 21. laulaminen. Minua hämmensi vielä enemmän, että papit tulivat eteiseen toivottamaan "Hyvää Joulua" kirkosta poistuville.

4 kommenttia:

  1. Joulukirkot alkavat nykyään myöhemmin kuin entisaikoina!<3

    Oikein leppoisaa ja ihanaa joulun jatkoa sinulle, Anne!<3333

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia :) Nämä leppoisat pyhät tekevät kyllä hyvää sielulle.
    Niin ennen vanhaan taisi joulukirkko alkaa kello seitsemän. Toisaalta nyt on aika monessa kirkossa myös jouluyön jumalanpalvelus.

    VastaaPoista
  3. Minäkin kävin joulukirkossa aamukahdeksalta, mutta en tosiaan kävellen, koska matkaa oli vähän enemmän ja kyydissä oli pojat. Oli ihanan tunnelmallinen jouluaamu. :)

    VastaaPoista
  4. Tunnelmallinen tosiaan ja niin mukava, kun tuli lähdettyä :))

    VastaaPoista