tiistai 4. joulukuuta 2012

Talven taikaa


Meillekin tuli talvi. Aika vänkää, kun yleensä täällä on eniten lunta koko Suomessa. Tänä talvena ollaan viimeisiä, jotka pääsevät näistä talven iloista nauttimaan. Helsingissäkin on enemmän lunta kuin meillä! Mutta tänään, kun pakkanen vähän hellitti eilisestä, vuorossa oli talvinen juoksulenkki. Ei kun nastat alle ja menoksi. Juoksin taas pitkästä aikaa Penttilänrannan läpi ja kuvasin kännykameralla valaistuksen saaneet vanhan sahan raamit. Huonossa kuvassa ne eivät pääse kyllä sillä lailla oikeuksiinsa, kuin todellisuudessa. 
Juoksu sujui tänään erinomaisesti. Sitä fiilistä, kun juoksin samoja reittejä kuin viime talvena juoksuharrastusta aloittaessani. Mietin, että miten minä jaksoin sitä hengästymisen määrää, mitä juoksu ja sen yritykset vielä vuosi sitten aiheuttivat. Ilo oli moninkertainen, kun nyt vedättelin ilman minkäänlaista vaikeutta. No, eihän ne juoksut nytkään ole aina tällaista ilotulitusta, mutta onneksi edes joskus. Ja se tunne, että on jaksanut raahautua ei niin kivoillekin lenkeille ja saanut jonkinlaista edistystä aikaiseksi. 
Eilen illalla kun pakkanen paukkui nurkissa ja oli kuulemma illalla ylittänyt jo - 20 asteen rajan, tein lämpimikseni kotikuntopiirin käsipainoilla. Lisäksi tein ensin punnerrushaasteen 4. viikon ensimmäisen päivän ja vatsoja useampia settejä. Käsipainotreenin vein läpi ensimmäistä kertaa pitkillä sarjoilla, jotka jo rupesivat hapottamaan mukavasti lihaksia. Tuota kotikuntopiirin varustusta pitää kyllä hankkia lisää, kuten kahvakuulaa, eri painoisia käsipainoja, jumppa-alustaa ja jos jumppapallonkin hommaisi. 
Mutta tämä viikko jatkuu kivasti yhden työpäivän jälkeen Itsenäisyyspäivävapaalla, mukavaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti