Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. joulukuuta 2013

Joulun pyhät




Joulun pyhät on taputeltu ja siirrytty jo arkeen. Minulla onneksi arki jatkuu lomana ja työelämään palaan vasta ensi vuoden puolella. Jouluaatto meni hyvin perinteisin menoin pikkusiskon luona. Sisko oli laittanut joulun meidän täällä päin asuville sisaruksille ja pojille. Aattona käytiin viemässä kynttilät isän ja äidin haudalle ja jatkettiin perinteisten jouluruokien syömisellä. Lahjat kiinnostivat ainoastaan siskon poikaa. Siskon porukan lahjaksi saamaa Trivial Pursuitia tuli pelattua muutama tunti aattona sisarusten kesken ennen kuin peli piti keskeyttää kotiin ja karvaisen luo siirtymistä.


Minä sain pitää omaa junioria vieraana joulun pyhät. Ihan oli outoa pitkästä aikaa, kun joku muukin kävi jääkaapilla, lämmitti saunaa ja nukkui pitkälle iltapäivään. Minä en tosin tuota viimeistä asiaa harrastanut, vaan olin joka ikinen päivä tehnyt jo aamutreenit ennen kuin juniori edes raotti silmiään. Joulu sujui minulta joka päivä treenatessa. Kalenterissa ollut hiihto piti tosin vaihtaa muihin lajeihin. 


Sain juniorilta joululahjaksi Umbron hupparin, joka lämmitti sekä mieltä että kroppaa ja on vielä tosi kivan näköinenkin. Siskon kanssa vaihdettiin kosmetiikkaa keskenään ja itse löysin itselleni pitkän etsinnän jälkeen pitkän pilatesrullan. Rulla on ollut jo ahkerassa käytössä. Pitkällä rullalla on hyvä aukaista pyöräilyssä syntyneitä yläkropan jumeja.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!


Hyvää Joulua <3

lauantai 23. marraskuuta 2013

Tällä viikolla olen

 
...treenannut ohjelman mukaan ihan älyttömästi PK-määrää; sauvakävely-hölkkää, kuntosalia, uintia, kuntosalipyöräilyä, traineripyöräilyä, kaupunkipyöräilyä. Tehot ovat olleet ihan vain PK:n puolella ja sykkeitä / tehoja on tullut seurattua ihan urakalla. Huomenna on tiedossa ensimmäinen tehotreeni, kun teen valmistavan harjoituksen ensi lauantain Wattbike-kisoja varten.


...käynyt hierojalla, joka hieroi koko kropan. Jumisia kohtia löytyi joka puolelta kehoa. Hieronnan loppuvaiheessa nukahdin, kun jalkoja hierottiin sillä lailla lempeästi. Herätys ei ollut kaikista miellyttävin, kun takareiskat olivat aika juntturassa ja niitä hierottaessa heräsin kipuun. Yläkropan hieronta tuli varsinkin tarpeeseen. Kaikkien pyöräilyjen jäljiltä vasen rintaranka on kipuillut viikon ja aiheuttanut pientä epätietoisuutta. Eilen käytiin koutsin kanssa pitkä vuoropuhelu facessa ja se helpotti olotilaa huomattavasti. Samoin kuin tietty tuo hieronta.


...saanut töissä muutaman ihan kivan onnistumiskokemuksen. Alkuviikosta täytin yhden sähköisen hakemuksen ja loppuviikosta juhlittiin yhden urakan valmistumista. Ne ovat niitä oman työn mukavia iloa tuottavia asioita arkipuurtamisen keskellä.


...ollut koulutuksessa yhden päivän. Päivän antina oli monta ajankohtaista luentoa, alan näyttely, vanhoja ja uusia tuttavuuksia, pari jatkotapaamissopimusta ja yksi villasukka kärkikavennusta vaille valmiina :)


nähnyt joulupukin :)

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulukirkko


Tämä on pakko arkistoida blogin sivuille. Heräsin tänään joulupäivän aamuna varhain ja menin kävellen joulukirkkoon. Joulukirkko alkoi tosin vasta kello kahdeksan, mutta eipähän ollut tungosta kevareilla, joita pitkin kävelin reippaasti kohti kirkkoa.


Nykyinen kotikirkkoni on Pielisensuun kirkko, joka on muuten saman ikäinen kuin minä itse. Kirkko ei ole ulkoapäin, eikä sisustukseltaankaan niitä kauneimpia kirkkoja, joita olen nähnyt. Kirkko on ulkomuodoltaan ns. telttakirkko. Kirkon alttaritaulu on korkea risti, jonka takana on mosaiikkiseinä. Mosaiikkiseinä kuvaa ihmiselämää ja siinä on yhtä monta mosaiikkipalaa, kuin 65-vuotiaalla ihmisellä on elettyjä päiviä. Lunttasin tämän tiedon täältä.


Jouluaamun kirkossa käynnin tärkein ohjelmanumero minulle oli virren 21. laulaminen. Minua hämmensi vielä enemmän, että papit tulivat eteiseen toivottamaan "Hyvää Joulua" kirkosta poistuville.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua :)


Hyvää Joulua kaikille blogissani piipahtaville :)

perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulun aikaan


Paikallinen sähköyhtiö laittoi toimistonsa pihapuuhun 3600 kpl led-lamppuja, jotka loistavat joka ikinen työaamu ja -ilta, kun ajan siitä ohi työmatkalla.. Ledit loistavat kuin pienet tähdet.


Marraskuun loman aikana kuivatin oman työhuoneen ikkunalle vihdoin ja viimein kasvatetun kukkasen pelkäksi varreksi. Sitkeän kastelun ja toiveiden seurauksena kukka rupesi kasvattamaan uusia, tuoreita, vihreitä versoja. Nyt toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei se kuole lopullisesti tällä joululomalla.


Sain yhteistyökumppanilta joulupaketin, jossa oli suklaisia kanelimanteleita. En ole koskaan maistanut mitään yhtä hyvää!

Tällä viikolla monena aamuna taivas oli ihan oranssina auringon noustessa. Tänään on talvipäivänseisaus ja aurinko paistoi tosi kauniisti pienen hetken päivällä. Pakkasta tosin oli reilut kaksikymmentä astetta. Tästä alkaa kilpajuoksu kohti kesää, valoa, aurinkoa ja lämpöä. Tosin ennen sitä levätään pitkät joulun pyhät. Ehkä saadaan myös hieman enemmän lunta näille leveysasteille, jotta päästään ihan oikeesti hiihtämään.