Aikaisemmassa Punatulkku-blogissa kirjoittelin vuonna 2009 - 2010 monen monta postausta hammaslääkäriasioista, jotka olivat silloin tosi akuutti, vaikea ja pitkä asia.
Päivitetäänpä taas hammasasioita, kun niiden aikataulua voi sitten taas muutaman vuoden päästä täältä tarkistaa. Joka ainoan hammaslääkärissä käynnin jälkeen teen lupauksen, että käyn siellä vuosittain. Miten ne lupaukset tahtovat vaan aina unohtua. Nytkin tuon pitkän episodin jälkeen pyysin hammaslääkäriä laittamaan minulle kutsun vuoden päästä tarkistukseen. Mutta jotenkin vain ehdotettu aika ei käynyt kesäkuussa, sitten iski päälle kesälomat ja syksyllä sitä ei vaan muistanut. Nyt tämän vuoden puolella etsin edellisen hammaslääkärin yhteystietoja, mutta niitäpä ei löytynyt edellisestä hammaslääkäriasemalta.
Neljä viikkoa sitten yhtenä iltana iltapalaa, jossa oli pähkinöitä, puraistessa yksi hammas taas tuntui jotenkin oudolta. Kielellä koklatessa ei tuntunut mitään ihmeempää, mutta aamulla porkkanaa puraistessa koko hammas tuntui liikkuvan. Ei kun soittelemaan hammaslääkärille aikoja. Taisi sitten kuudes soitto tuottaa tulosta, kun soitin ns. päivystävälle yksityiselle hammaslääkärille, joka pitkin hampain lupasi ottaa minut vastaan ruokatunnillaan seuraavana päivänä. Niin sitten istuin hammaslääkärin tuolissa sellaiset 45 minuuttia, kun lohjenneen paikan tilalle laitettiin uusi paikka. Välillä minusta tuntui, että hammaslääkärin olisi tehnyt mieli laittaa hanskat naulaan ja sanoa, että etsi hammaslääkärisi. Mutta siitä kuitenkin selvittiin ja kyselin arasti, että otatko minut asiakkaaksi ja annatko ajan tarkistukseen. Ensimmäisellä lomaviikolla kävin sitten tarkastuttamassa hampaat ja ne kuvattiin. Yhden vanhan amalgaamin alta löytyi reikä. Niinpä toisella lomaviikolla kävin sitten toisen kerran pitkällä hammaslääkärikäynnillä. Tämäkin hammas oli todella vaikeassa paikassa paikata ja hammaskiven poistoon ei jäänyt enää aikaa. Niinpä olen menossa perjantaina vielä ainakin yhden kerran hammaslääkärin tuoliin nautiskelemaan siitä ihanuudesta.
Ah, kuulostaa niin tutulta... Nimimerkillä puoli vuotta lohjenneen poskihampaan kanssa hengaillut hammaslääkäriä välttelevä idiootti. Miulahan on sellaset hampaat, et päällepäin näyttää et reikä on hyvin pieni, mutta kun lääkäri alkaa porata, niin todelliset tuhot ovat kymmenkertaiset. Ja juu, mie kun viimeksi astuin hampilääkärille poiki se reissu vielä neljä muuta, rahakukkaro kiitti.
VastaaPoistaAlahan mennä hamppilääkäriin....paraskin patistelija!
VastaaPoistaRahaa tuonne saa kyllä menemään, vaikka onkin KELA:n vähennykset otettu jo pois, eka reissu 99 €, toinen ja komas 158 € ja kolmas ?.
Onpahan sitten taas vähän aikaa kunnossa. Minä en edes pelkää hammaslääkäriä, mutta eihän sitä ihan mielellään mene sinne tongittavaksi. Täytyy skarpata jo nyt seuraavaa reissua varten...