Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumikenkäily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lumikenkäily. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Suunnitelmat uusiksi ja viikko 12.


Niinpä vain meni tämän päivän suunnitelmat uusiksi, kun justiinsa pikkasta ennen heräämistä soi ovikello ja taloyhtiön "talkkari" herätteli minua etsimään talosulkuventtiiliä ihan niin kuin viran puolesta. Justiinsa perjantaina lopetin päivystyksen, joten ylityötunnit eivät ruvenneet juoksemaan, jos niitä ei sitten perisi vakuutusyhtiöltä. Silmät puoli ummessa vaatteet päälle ja hei ei sitä vettä tosiaan tullut hanasta, kun kaikki vesi virtasi taloyhtiön lämpimän varaston lattialle ja ovesta ulos ja siitä sitten sykäriin!!! Onneksi olin niin kuin ammattimielessä tsekannut missä taloyhtiön talosulkuventtiili sijaitsee, niin annoin palomiehille koordinaatit ja siitähän se sulkuventtiili löytyi ja saatiin veden virtaus loppumaan. Sitten aika hurahtikin aina yhteentoista saakka varastokoppia tyhjennellessä ja ihmetellessä vahinkoa. 
Yhdentoista aikoihin vasta aamupuurolle ja sitten miettimään, että mitäs sitä oikein tekisi, kun sunnuntaiaamun perinteinen uinti oli poissa laskuista. Meillä kun on nykyään tarkkaan aikataulutettu menot yhden auton ja kahden kuskin menojen yhtälöllä. 
Eihän minun sitten auttanut kuin lähteä hiihtämään, kun niitä kelejä näyttää vielä vaan piisaavan. Samoja huudeja painatettiin menemään kuin eilen ihan pikkasen varioiden tuulen suunta huomioon ottaen. Pakko kolmion yksi sivu painattaa vastatuuleen, mutta se oli se toiseksi lyhin kolmion sivu. Pisin sivu meni taas myötätuuleen tasatyönnöin ja lyhin kolmion sivu oli sivutuulta. Tänään pistin hiihdon speksit paremmiksi kuin eilen elikkä 2 h 10 min, 22,78 km, ks 129 ja 990 kcal.

Viikon 12. treenisaldoksi muodostui paljonkin hiihdon ansiosta 8 h 54 min ja 54,7 km, joka jakautui
- hiihto 4 h 58 min       44,6 km
- kuntopiiri 1 h 41 min
- juoksu 54 min       8,1 km
- uinti 50 min     2 km
- lumikenkäily 30 min
Nyt on kädet ja jalat hieman hapoilla kahdesta pitkästä hiihdosta. Saas näkee pystyykö huomenna juoksemaan?

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Viikon 4. treenailut

Viikko 04 (21.1.2013-27.1.2013)
UrheilulajiKplKesto (h)Matka (km)
Uinti224.6%2:35:009.5%5.1
Sauvakävely224.3%2:33:0027.3%14.7
Hiihto110.5%1:06:0321.5%11.6
Juoksu19.6%1:00:3816.7%9.0
Lumikenkäily19.5%1:00:006.5%3.5
Kuntopiiri/Kuntosali28.0%0:50:120.0%0.0
Venyttely37.1%0:45:000.0%0.0
Pyöräily16.4%0:40:0018.6%10.0
1310:29:5353.9

Viikon liikuntasaldosta muodostui tuntimäärältään loistava. Erityisen iloinen olen kahdesta hyvästä uintitreenistä. Molempiin treeneihin menin  kuntosalipyöräilykamppeet mukana, mutta kun uinti kulki niin hyvin ja tilaakin hallissa oli ihan ruhtinaallisesti, niin reilun tunnin treenit kerkesin tekemään. Perjantaina mentiin seuraavalla ohjelmalla:
- 200 m alkuverra ru, vu
- 500 m pullarilla
- 200 m laudalla potkuja
- 500 m pullarilla
- 200 m laudalla potkuja
- 500 m pullarilla
- 500 m loppuverra ru, vu
Yhteensä 2 500 m
Sunnuntain uintiohjelma oli:
- 300 m alkuverra ru, su, vu
- 200 m laudalla potkuja
- 1000 m pullarilla
- 500 m ru, su, vu
- 200 m (50 m kevyt vu, 50 m kova vu)
- 400 m loppuverra (ru, su, vu)
Yhteensä 2 600 m
Uinnista tykkään tosi paljon. Mutta minulla ei ole hajuakaan, millainen minun uintitekniikka on! Menen hallissa aina fiiliksen mukaan. Jos joudun uimaan kuntouimareiden radalla ja siellä on ahdasta, menen lyhyen uinnin jälkeen kuntosalille pyöräilemään. Viikon uinneista perjantain uinti on tehty osittain kuntouimareiden radalla ja osittain omalla radalla. Sunnuntain uinnin tein kokonaan omalla radalla. Tein eilen uintivarustetilauksen ja sieltä on tulossa minulla omat lättärit, lauta, uimalasit, pullari ja uimapuku. Meidän hallilta saa lainata muovisia pullareita ja lautoja. Tänään uidessa mietin mihin järjestykseen laittaisin mielekkyydeltään seuraavat lajit uinti, hiihto, pyöräily ja juoksu. Eli ne on tuossa siinä järjestyksessä kuin niistä tykkään. Pyöräily saattaisi nousta kilpailemaan uinnin kanssa kärkipaikasta, jos olisin päässyt "oikeasti" pyöräilemään.



Valokuvat on otettu Repokalliolta, joissa hiihdin lauantaina ja lumikenkäilin torstaina. Minua jurppii vieläkin, että missasin keskiviikon perinteisen hiihtokoulun sen saamarin pakkasen takia :(  Mutta viikko oli jälleen kerran muutoin mukava, joten turha jäädä murehtimaan. Ei kun kohti uutta treeniviikkoa :))