tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuoden ekat

Tämä minun blogini tulee olemaan tänäkin vuonna samanlainen sillisalaatti kuin aikaisempinakin vuosina. Tulen kirjaamaan muistiin tekemäni treenit, lukemani kirjat ja tekemäni käsityöt. Tulen kirjoittamaan ajatuksia, tapahtumia omasta elämästäni ja kaikesta minkä haluan muistiin tänne bittiavaruuteen.


Tänään liikunnan saralla ei vuosi alkanut mitenkään kummoisesti :(  Eilen vuoden viimeinen päivä oli kokonaisuudessaan mukava päivä. Tein normaalin työpäivän, jonka jälkeen kävin kaupassa. Kotiin tultua kiirehdin karvaisen iltalenkkiä ennen kuutta alkavaa ilotulista, koska karvainen pelkää pauketta ja niistä aiheutuvia valoja. Kuuden aikoihin vedin omaa kotikuntopiiriä, kun räiske alkoi ja karvainen aloitti haukkumisen.. Minä vedin tunnin treenit venyttelyineen ja sen jälkeen menin uuden vuoden saunaan. Saunan jälkeen nautin yhden siiderin, vaikka pullo kuohuvaakin oli tarjolla. Laitoin kaikki sälekaihtimet kiinni, astianpesukoneen ja pyykkikoneen päälle antamaan taustamelua, jotta pauke ja valot eivät niin paljon pelottaisi karvaista. Ilta meni ihan jees ja jaksoin valvoa peräti puoleen yöhön tehden käsitöitä, kirjoitellen ja ihan himppasen katsoen TV:tä. Tänä aamuna herättiin kahdeksan paikkeilla ja karvaisen aamulenkillä tajusin kelin kehnouden. Mutta kun uimahalli on kiinni, minulla ei vielä ole pyörää / traineria eikä sitä kuntosalikorttiakaan, ainoaksi treenimahdollisuudeksi jäi juoksu. Läksin lenkille, mutta vaakasuoraan satava piikikäs räntä ja tuuli teki lenkistä "ei nautittavan". Jalat olisivat halunneet juosta, mutta vatsa ja pää eivät. Lenkistä muodostui vuoden ensimmäinen höntsäilylenkki.


Käsityökorissa on jo kesästä lähtien ollut tuollainen iloisen värinen kukkaketolanka odottelemassa pääsyä kesävillasukiksi. Eilen otin langan puikoille. Mutta harmikseni toisen kerän värit vaihtuivat eri tahtiin kuin tämän kerän. Minä teen sukat ja lapaset aina molemmat samaan aikaan. Teen varret molempiin ja sitten rupean vuorotellen tekemään kantapäivä jne. Mutta tosiaan toisen kerän vihreä ja sinen raita tulivat toisessa järjestyksessä. Tänään tsekkasin kerien vyötteet ja lankanumero oli molemmissa eri elikkä ovat eri sarjan lankaa. Niinpä tämä sukan tekele jää odottamaan, että saan ostettua saman sarjan lankaa toiseen sukkaan.


Onneksi eilisellä kauppareissulla ostin torkkupeitto III ensimmäisen neliön langat. Lanka pääsikin sitten vuoden viimeisenä päivänä koukulle. Tästä se taas alkaa tämä monen tunnin terapeuttinen virkkaus. Tämän torkkupeiton lankoja valitessa ajattelin väreistä tykkäävää junioria ja valitsin oikein iloisen värisen langan, josta muotoutuu hänen torkkupeittonsa. Torkkupeitto I omistuksen siirsin karvaiselle, koska se niin tykkää petata minun sängyn päällä olevaa peittoa. Torkkupeitto II päätyi kummipojan joululahjapakettiin. Kummipojan äippä eli minun pikkusisko laittoi tekstarin, että hänkin kenties haluasi tuollaisen torkkupeiton. Lupasin tehdä sen juniorin torkkupeiton teon jälkeen. Tavoiteaikatauluksi asetettiin ensi joulu :)


Kirjarintamalla tällä hetkellä lukulampun alla on suomalainen dekkari eli Marko Kilven Kadotetut. Kuvassa tänään kuvattu lukemattomien kirjojen hylly, josta löytyy kirjoja luettavaksi vielä pitkäksi aikaa. Mutta, hei eikös Suomalaisessakin ole meneillään tai ainakin alkaa kirja ALE!!!!

maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää Uutta Vuotta!


Tilinpäätös

Kirjoitin täällä toiveita vuodelle 2012. Tässä tilinpäätös kuluneesta vuodesta. Olen kopsannut toivepostauksen tekstin tähän kirjoitukseen mustalla ja punaisella kirjoitan tilinpäätöksen kuluneesta vuodesta.


Työrintamalla kipuilin koko alkuvuoden etsien paikkaani, identiteettiäni ja syitä kaikkeen tapahtuneeseen. Kesällä annoin työn imun ruveta viemään ja loppuvuodesta kerroin ex-työkaverille, että mottoni on nykyisin "Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat". Aivan turha on pyristellä tässäkään asiassa tutkainta vastaan. Ainoana miinusasiana työkuvioissa on ainainen kiire ja työn määrän henkinen kuormittavuus. Tähän asiaan toivoisin helpotusta ensi vuonna! Mukavana asiana ensi vuonna työrintamalla toteutuu muutto ihan uusiin tiloihin, joka oman muuttorumban jälkeen muuttuu varmaankin iloiseksi asiaksi.
Työrintamalla töitä jaettiin syksyllä uudelleen ja minun työkuormaa helpotti tämä järjestely. Tosin työt eivät tekemällä lopu ja niinpä työntäyteisiä päiviä on saanut tehdä tuonkin jälkeen. Mutta on voinut keskittyä kapeampaan vastuualueeseen ja siihen kunnolla. Minä olen tällä hetkellä tyytyväinen omaan osaamiseeni juuri sillä paikalla millä teen työtä. Tosin mikään työyhteisöhän ei ole ongelmaton, mutta onneksi ongelmiin löytyy yleensä ratkaisu.
Toukokuussa muutettiin uusiin tiloihin ja nehän ovat olleet tosi mieleiset. Yhtään kertaa ei ole ollut ikävä vanhaa työhuonetta.  Kahvitauotkin pidetään nykyisin Kaivohuoneella :)

 
Henkisesti "raskaan" työn vastapainoksi olen kerännyt itselleni mukavia ja mukaansa tempaavia harrastuksia, joita haluaisin edelleen kehittää. Liikuntarintamalla pidän varmaan lentopallon mukana kuvioissa ihan sen sosiaalisuuden takia. Vuosikymmenien tuttavuus pelikavereiden kanssa ei saa kuolla eikä kuihtua. Samoin seuratyö lajin parissa jatkuu varmaan jollakin intensiteetillä. Juoksurintamalla toiveissa olisi puoli- ja / tai koko maratonin juokseminen. Tätä edesauttaa töissä suunnitteilla oleva kunnonkohotusprojekti, johon olemme lähdössä toivottavasti mukaan.
Liikuntarintamalla tämä kulunut vuosi on ollut minulle antoisin ikinä. Sain taapertaa lappu rinnassa yhden puolikkaan toukokuussa ja sitten ihan juosta toisen puolikkaan syyskuussa. Nämä juoksut loivat uutta uskoa ja toivoa liikunnalliseen tulevaan. Jo ensimmäisen taaperruksen pohjalta uskalsin ruveta haaveilemaan liikunnan monipuolistamisesta ottamalla treenailuun mukaan pyöräilyn ja sitten syksyllä uinnin. Intoa puhkuen olen luonut myös haaveita tulevaan (erillinen postaus tulossa). Työpaikka läksi mukaan TYKE-hankkeeseen ja sekin on tuonut minulle erittäin mukavan lisän lajikirjollaan, testailuillaan ja muulla kanssa käymisellään treenikirjoon. Näiden liikkumisten johdosta olen ollut fyysisesti ja henkisestikin tosi hyvässä kunnossa koko vuoden. 
Lentopallon pelaaminen on jäänyt käytännön pakosta melkein kokonaan pois kuvioista syksyn aikana. Sen sosiaalisuuden menetys harmittaa ihan vähäsen :( Lentopallo on kuvioissa talkootyön merkeissä eli käyn kirjaamassa sekä Riennon että NiceTeamin pelejä.

 
Opiskelurintamalla jatkan Avoimen opiskeluja vasemmalla kädellä. Opiskelujen jatkamista ovat ihmetelleet kaikki kenelle olen niistä kertonut. Minä en tiedä, mitä haluan itselleni (tai muille) todistaa näillä opintopisteillä? Mutta, kun kuitenkin mieli tekee opiskella, niin antaa mennä ja katsotaan lopputulos! Kansalaisopiston kursseista kiinnostaisi jonkinasteinen englannin kielen opiskelu. Ensi viikolla täytyy tsekata tämän kevään kurssikalenteri.
Valokuvausrintamalla minua kiinnostaa luonto- ja makrokuvaus. Kuvauskurssien antia olen jo etsiskellyt netistä.
Opiskelu jatkui jonkin aikaa alkuvuoteen, mutta opintopisteitä ei tänä vuonna herunut. Opiskelun laitoin telakalle ehkä eniten sen takia, etten tässä työyhteisössä ja tässä asemassa tule tarvitsemaan (tässä vaiheessa?!?!) uutta tutkintoon johtavaa koulutusta. Tarvitsen ainoastaan vastuualueeseeni kohdistuvaa koulutusta ja kurssitusta. 
Valokuvausrintamalla olen elänyt heinäkuun jälkeen kännykameran ja pokkarin ehdoilla. Järkkäri on ollut siitä asti jäähyllä! Valokuvaus kiehtoo, mutta missä muodossa ja millä intensiteetillä nähdään tulevaisuudessa. Tämä blogini ei olisi blogi, jos siinä ei olisi valokuvia. Tosi vähän käytän netistä imuroituja kuvia (niissä on aina lähdemerkintä), muuten kaikki blogini kuvat ovat omia tuotoksia.


Kirjarintamalla jatkukoon sama mukava kirjatahti kuin tänä vuonna :)
Kirjoja tuli luettua vuonna 2012 29 kappaletta (kun se v. 2011 oli 53 kappaletta). Tähänkin määrään täytyy olla tyytyväinen :) Jumitin muutaman kirjan kanssa useamman viikon, koska kirja ei ollut vaan kiinnostava, mutta en voinut jättää lukemistakaan kesken!!

 
Vuonna 2011 aloitin  toisenkin uuden harrastuksen, nimittäin neulomisen. Tunika itselleni ja  sukat juniorille ovat jo käytössä ja käsityökorissa odottaa loppuun saattamista säärystimet. Neulominen kiehtoo minua tosi paljon. Siinä saa konkreettista, kaunista ja käytännöllistä aikaan ihan omin pikku kätösin.
Käsityörintama oli toinen selvästi plussalle jäävä toiminnan haara. Vuoden 2012 tuotoksia ovat (neulomisia ( vikkauksia):
- punatulkkulapaset
- säärystimet
- tuubihuivi II
- neliökauluri
- neliötunika
- oikeita isoäidin neliöitä yli 40 kpl (odottavat toteutusideaa!)
- fasaanivillasukat
- torkkupeitto I
- kesävillasukat, punaiset
- juhannusvillasukat
- kesävillasukat, siniset
- hihatin
- torkkupeitto II
- piirakkasukat 
- virkattu tunika
- mustat lapaset
- siniset lapaset
Tästä käsityöinnostuksesta olen erittäin iloinen ja toivon, että se tulee jatkumaan yhtä kivana ja aikaan saavana.

Juniorin ja karvaisen kanssa toivoisin saman yhteiselon jatkuvan kuin viime vuonnakin. Juniori tulee tänä vuonna täysi-ikäiseksi ja sekin tuo omat kuviot eteen, kuten autokoulun. Toivoisin voivani antaa hänelle ne elämän eväät, jotka kantavat itsenäiseen ja onnelliseen hänen omaan elämäänsä. Karvainen saattaa elää jo viimeisiä vuosiaan ja toivonkin että se voisi elää ne onnellisena ja rakastettuna koirana. 
Muuten ihmissuhderintamalla toivoisin hieman vilkkaampaa vuotta, kuin viime vuosi!
Juniori täytti 18 v. marraskuussa ja sai ajokortin joulukuun puolella. Vajaa kuukausi on jouduttu neuvottelemaan, aikatauluttamaan, laittamaan tärkeysjärjestykseen molempien menoja. Mamma on muutaman kerran joutunut kävelymieheksi, mutta ihan omasta vapaasta tahdosta. 
Karvainen on vanhentunut taas vuodella ja lokakuussa ikää tuli 11 vuotta, joten elämän ehtoopuolella alkaa karvaisen elämäkin olla. Ajattelen jo kauhulla tilannetta, että juniori muuttaa pois kotoa ja karvainen saavuttaa elämän päätepisteen samaan aikaan!
Vapaa-ajan sosiaalinen elämä ei ole vilkastunut, tosin en ole sen eteen töitä tehnytkään. Vapaa-aika on mennyt tosi rattoisasti harrastusten ja talkootöiden merkeissä.

Tekstin valokuvat on otettu 24.12.2012

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Viikon 52 treenailut


Ma: jouluaatto, reipas kävely hautausmaalle ja takaisin 1 h 30 min
Ti: joulupäivä, reipas kävely joulukirkkoon ja takaisin 1 h + punnerrushaasteen tasotesti
Ke: punnerrukset + kotikuntopiiri (vatsat, käsipainotreeni, venyttelyt) 30 min + sauvakävely 1 h 30 min, 10,2 km (ks 112, maxs 137)
To:  illalla uinti 50 min + kuntosalipyöräily 40 min
Pe: ilalla juoksu (= tussuttelu) 1 h 4 min, 8,7 km
La: aamulla punnerrukset + hiihto 40 min, 6,4 km (ks 140, maxs 152)+ reipas kävely 30 min
Su: aamulla uinti 1 h 30 min
juoksu 1 h 4 min,  sauvakävely 1 h 30 min, uinti 2 h 10 min, pyöräily 40 min, hiihto 40 min, lihaskunto 30 min,   yhteensä 6 h 34 min + reippaat kävelylenkit 3 h



Nyt kun tämän vuoden viimeinen kokonaine viikko on pulkassa ja katselee liikkumisen tuntimäärää ja laajuutta, niin ei voi olla kuin tyytyväinen tämän jouluviikon liikuntoihin. Erilliset postaukset pyhien liikkumisista ja hiihdosta antavat tarkemman kuvan niistä. Lauantain hiihdon jälkeen on ollut hieman eri lihasryhmät kipeinä kuin normaalisti. Sekä jalkojen sisäreidet, että käsien sisähabat ovat olleet kipeinä tänään. Onneksi tämän aamun uinnissa ei kipua tuntunut kuin alku- ja loppuverran rintauintiosuuksilla. Uinnin sain tänään tehdä suht rauhassa, niin kuin muuten joulunajan muutkin uinnit. Otin tänään myös kellotuksia 3 x 500 m pullisuinneille, mutta niitä en julkaise täällä eetterissä. Tänään tuli uitua 2 200 m, joka taitaa olla uintitreenin enkka. Perjantai-illan juoksu oli taas tussuttelua lumisilla kevareilla, eikä kunnon tuntumaa juoksuun saanut missään vaiheessa. Aikaakin eto matkan taivaltamiseen meni ihan liikaa. Tästä treenistä ei jäänyt hyvä maku!
Punnerrushaasteen tasotestin tein joulupäivänä eikä 40 punnerrusta riittänyt etenemään 6. viikolle, joten toinen kertausviikko oli edessä. Tein punnerrukset keskiviikkona, torstaina ja lauantaina. Punnerrukset etenivät seuraavasti: 17, 19, 17, 15, max (väh.20) 30 - 10, 10, 13, 13, 10, 10, 9, max (väh 25) 32 - 13, 13, 15, 15, 12, 12, 10 max (väh. 30) 35. Seuraava tasotesti jää ensi viikolle ja katsotaan edetäänkö viimeiselle eli 6. punnerrusviikolle. Tiukkaa tekee!

PS: Ensimmäisessä valokuvassa on lauantain Riennon lenttipelissä 80 v. lahjaksi yhdelle Riennon talkoolaiselle annettu synttäriviitta ja sen alla itse synttärisankari. Vähänkö hyvässä kondiksessa tämä edelleen järjestysmiehenä peleissä viihtyvä Kile on :)

Siniset lapaset


Niin vain jäi harmittamaan juniorin joululahjalapasten koko, että heti joulupäivänä aloitin tekemään uusia lapasia. Tänään sain pääteltyä vajaassa viikossa neulotut OIKEAN KOKOISET lapaset. Tuo väri hiveli omaa silmääkin.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Hiihto


Tämä tapahtuma täytyy tulla kirjoittamaan heti tänne blogiin, nimittäin kävin tänään hiihtämässä pitkästä, pitkästä aikaa. En itse asiassa muista tarkalleen milloin viimeksi kävin hiihtämässä. Siitä on ainakin 5-7 vuotta. Minä muistelin, ettei minulla ole edes kunnon varusteita hiihtoon, mutta onneksi se tieto oli floppi. Nimittäin löysin varastosta perinteisen hiihtovälineet, jotka olen hommannut reilu kymmenen vuotta sitten. 


Varastosta löytyi Rossignolin sukset ja monot ja sitten ne oikean pituiset Exelin sauvat. Nuo vermeet toimivat tämän päivän hiihdossa oikein hyvin. Monotkaan eivät hanganneet yhtään. Niin kuin olen valitellut meillä täällä Itä-Suomessa ei ole oikein kunnon talvea vielä tullut tai sellaista lunta, että pystyisivät ajamaan ladut joka paikkaan. 
Ensimmäisessä kuvassa on ympäristö, jossa on ollut nyt kaikkein pisimpään ajettu latu. Nimittäin Laulurinteen ympäristö. Hyvässä kunnossa oli ainoastaan reilun kilometrin latu. Laululavan taakse oli tehty ketunlenkki, jossa oli tosi huonoja kohtia varsinkin järven rannalla. Onneksi vieressä oleva luistelubaana oli hiihtokunnossa. Minä nimittäin hiihdin kolme kertaa n. 2.1 km lenkin ja yhteensä kilometrejä kertyi 6,4. Aikaa tuohon hiihtoon meni 40 minuuttia. Tsekkailin mielenkiinnolla hiihdon sykkeitä ja keskisyke oli suhtkoht samanlainen kuin juoksussa elikkä 140, mutta maksimisyke oli vain 152. Sellainen fiilis jäi, että tein varmaan 60 % työstä käsillä. Jotenkin jalat eivät olleet ohjelmoitu hiihdon moodiin.


Mitatun hiihdon jälkeen kävin vielä kuvailemassa laululavaa, suksia ja otinpa kuvan myös historiahiihtäjästä pipå vinossa. Hiihtoasuna minulla oli talvijuoksuvermeet. Tuo firman pipo toimii juostessa, mutta hiihdossa ei jotenkin pysynyt ojennuksessa ja korviin kävi viima. Hiihtovaatteisiin ja -varusteisiin pitää hankkia kyllä täydennystä lähiaikoina.
Suksia en käsitellyt mitenkään ennen hiihtoa. Muistelen, että yhden kerran voitelutin ne ex-työkaverilla joskus viime vuosikymmenellä. Luistoa suksista löytyi, mutta pito oli hieman heikonlaista, niinpä yritin mennä luisteluhiihdolla kaikki olemattomat mäet lenkin varrella. Kolmannella kierroksella alkoi tatsi jotenkin löytyä hiihtoon ja ihan kivat fiilikset hiihto jätti. 
Meillä on TYKE:n lajikokeiluna tammikuussa hiihto ja siinä käydään läpi myös suksien voitelua ja varmaan hiihdon tekniikkaakin. Mietin hiihdon jälkeen, että kun nyt minulla on jonkinlaisia liikunnallisia tavoitteitakin, niin kaikki liikunta tuntuu jotenkin mukavalta (vaikka itseasiassa ei tuntuisikaan). Tosin varmaan tuohon vaikuttaa myös se, että oma kunto on ihan toista luokkaa kuin joskus aikaisemmin.

PS. Noissa Laulurinteen maisemissa vietetään muuten jokakesäiset Ilosaarirock ja Suomen suven avaus.


keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Pyhien liikkumiset



Lupasin pyhästi itselleni, että saan pitää tämän viikon tosi kevyenä liikuntojen suhteen. Lupailin jopa kolmea liikkumatonta päivää. No, kaksi oli liikunnoiltaan sellaisia kevyitä ja tänään petti hermo totaalisesti. Jouluaattona tein hautausmaakeikan kävellen ja samalla kävin vielä tekemässä viimeiset joululahjaostokset extemporee eli karvaiselle tennispalloja Carlsonilta ja juniorille Ratian saunatakin Anttilasta. Kävelykilometrejä kertyi aatolle n. 9 ja aikaa siihen meni sellainen 1 h 30 min. Joulupäivän liikunnat olivat aamulla joulukirkkoon ja takaisin kävely ja iltapäivällä karvaisen kanssa pellolla ja meluvallilla tarpominen.


Olen jo monta viikkoa miettinyt hiihtämään lähtemistä. Viikko sitten kävin tsekkaamassa varastossa hiihtovälineet ja toin monot sisään lämpiämään. Tänään kävin kaivelemassa Rossignolit ja kahdet sauvat tuohon ulko-oven viereen jo valmiiksi. Piti ihan googlata hiihtosauvojen pituuksia, kun varastossa oli kahdet eri pituiset sauvat. Mutta jänistin hiihtämisen suhteen tänäänkin! Pakkanen teki taas sellaisen pienen laskun aamusta puoleen päivään elikkä herätessä -15 astetta ja kun sitten tulinlenkiltä puolen päivän jälkeen, niin pakkasta olikin jo -22 astetta. Minua hieman hirvitti lähteä kokeilemaan monen vuoden tauon jälkeen hiihtoa tuohon pakkaseen, kun hiihtovarusteet eivät ole ihan reilassaan. Eniten mietitytti hiihtokäsineet ja paikka missä ilkeäisi kokeilla hiihtoa!  Perinteisen latuja kun ei näillä lumilla ole saatu ajettua. Sanomalehdestä luin viime viikolla, että lumen koostumus on sellaista ettei se kestä normaalilatujen ajamista vaan lumi tavallaan karkaa koneen edestä pois.


Tänään oli pakko päästä liikkumaan, joten aamun sykyilyn jälkeen tein lämpäksi puolen tunnin kotikuntopiirin, joka sisälsi punnerrushaasteen punnerrukset, vatsoja, käsipainotreenejä ja venyttelyt. Ja katoskaa miten ihanan jumppamaton sain juniorilta joululahjaksi, vieläpä sävy-sävyyn käsipainojen kanssa <3 Alkulämpän jälkeen kaikki pakkasjuoksun tamineet päälle, jalkaan Haltin vaelluslenkkarit, käsiin ohuet neulossormikkaat, nahkarukkaset sekä kävelysauvat.


En silti malttanut kävellä koko matkaa (10,2 km), vaan juoksin sauvat kädessä kaikki alamäet ja muutaman kerran kun meinasi tulla vilu. Keli oli tänään tosi kaunis ja aurinkoinen, mutta älyttömän kylmä. Persaus meinasi jäätyä ja muutenkin sain taas sellaisen kuuran kaikkiin olemattomiin karvoihin kasvojen alueella. 


Mukavaa, kun nämä pyhät loppuu ja alkaa arki. Huomenna pääsee taas uimaan!