maanantai 18. helmikuuta 2013

Treeniviikko 7


Viikon piti olla kevyt viikkoa ja ehkäpä se eräällä tavalla olikin (näin ainakin uskottelen itselleni!).

Maanantaina olin vielä lomapäivällä iltapäivällä olleen sairaalassa käynnin takia. Aamulla reippaana ja fiksuna sain idean lähteä paastolenkille ennen aamupalaa. No, niin sitten juostiin ja jonkin matkaa myös käveltiin, mutta reipas 50 minuuttia lenkki kesti ja hikihän siinä tuli. Enhän minä tarvitse mitään paastolenkkiä, mutta ehkäpä se joskus erilaisena treeninä on paikallaankin, ken tietää???

Tiistai-iltana tein pitkän sauvakävelylenkuran. Kilometrejä kertyi reipas 12 km ja aikaa tuhraantui noin 1 h 50 min. Keli oli tosi kiva ja tuntui, että olisi jaksanut  kävellä vaikka maailman ääriin. Polar kertoi lenkuran jälkeen, että lenkki oli ollut palauttava. Ensimmäistä kertaa sykemittarin historiassa muodostui palauttava treeni.

Keskiviikkona oli vuorossa lajitutustuminen itämaiseen tanssiin, josta kirjoittelin oman postauksen. Tanssimaan menin polkupyöräillen.

Torstaina menin suoraan töistä tunnin bodycircuitiiin ja sen jälkeen saman ohjaajan tunnin gymsticiin.

Perjantaina pidin  lepopäivän eli en tehnyt mitään treeniä.

.

Lauantaiaamuna en voinut enää pidätellä ja hiihtohan se oli laji, jota piti käydä testaamassa tauon jälkeen. Yritin tehdä rennon treenin, mutta keskisykkeeksi 1 h 19 min hiihdossa muodostui 133. 

Sunnuntaina sitten 33 minuutin kuntosalipyöräilyn päälle reipas 50 minuuttia uintia. Nautin, nautin ja edelleenkin nautin uinnista. Eihän se minun uintivauhti ole mikään kaksinen, mutta eteenpäin päästään ja koko ajan ainakin jaksaminen kehittyy, tekniikasta en sitten sano mitään!

Viikon kokonaistreeniaika 9 h 41 min, josta venyttelyä vain 10 minuuttia. Itämainen tanssi oli kyllä eräänlaista kehonhuoltoa kaikenlaisine kropan vääntelyineen ja kääntelyineen.

2 kommenttia:

  1. Vähän vaille 10 tuntia liikuntaa on kyllä hurja määrä! :)

    Mielessäni laskeskelisin, että minulle tuli noin 8, mutta siitä on yli neljä tuntia leppoisaa minigolfia. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllähän siinä muutaman kerran saa lähteä :) Vielä viime syksynä kauhistelin tuollaista treenimäärää toisten blogeissa, nyt se on oikeastaan jo aika helppoa saada kasaan normiviikolla. Usein teen tuplatreenin esim. kuntopyöräilen salilla ennen uintia. Tänä talvena on myös tosi hyvin kertynyt noiden lajikokeilujen myötä erilaisia treenejä. Sitten yksi asia on tuo kunnon kohoaminen kun jaksaa tehdä pitempää treeniä.

    VastaaPoista