sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Peruskuntokauteen




Näin kauniissa syyskelissä polkaistiin käyntiin minun uusi treenikausi ja siinä PK1-viikot. Laadukkaita, pitkiä, alhaisilla tehoilla tehtävää perustreeniä, joka sisältää sauvakävelyä, pyöräilyä, uintia ja juoksua / hölkkää. Lisäksi voimaa, liikkuvuutta, koordinaatioita ja lihaskuntoa erilaisilla variaatioilla.


Tänään aloitin treenikauden sauvakävelylenkillä ennen syksyn viimeisiä Sini-koutsin vetämäiä Lykyn hapokkaita. Sini oli tehnyt taas Crossfit tyyppisen circuit-radan 13 liikkeellä. Ensin tehtiin liikkuvuusharjoitteita ja sitten siirryttiin radalle. Tänään olikin porukkaa ihan mukavasti treenailemassa.

Minä lähdössä vuoroloikkiin :)

Circuittia tehtiin kaksi kierrosta ja sitten siirryttiin mäkivetoihin, joita vedettiin kolme peräjälkeen.



Sitten minulla olikin jo kiire loppuverrailemaan, jotta kerkiän käydä kotona kääntymässä ennen lentopallopelin kirjurointia. Kirjurointireissun tein vielä pyöräillen. Olen jotenkin tykästynyt hyötypyöräilyyn. Nykyisin teen melkein kaikki kaupunkireissut Crescentillä.

Lykyn kuvat Sirpa Utriaisen kännystä.

4 kommenttia:

  1. Tsemppiä Anne kovasti myös siulle <3

    Ihana tuo siun lentoonlähtö-kuva =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne :) Miekii tykkeen tuosta kuvasta :) :)

      Poista
  2. Tsempit uuteen kauteen, jännällä miekin ootan et mitä se tulee siule mukanaan tuomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Samoin, ootan itekin! Ensimmäinen koko kausi, jota ruvetaan rakentamaan perustasta. Toivottavasti vaan säilyy terveenä ilman vammoja ja muita sairauksia.

      Poista