perjantai 28. kesäkuuta 2013

Palauttavalla

 

Tällainen "kana" (google ei vielä tiennyt mikä lintu tämä on?) (edit klo. 6.30 fasaanihan se on!)  ilmestyi kello kolme reikä reikä aamuyöllä huutelemaan avonaisen ikkunan alle. Karvaiselle tuo voimakas linnun ääni ei oikein ollut sopivaa kuultavaa ja rupesi haukkumaan. Samoin kyllä itsekin olin haukkana hereillä, kun epämääräinen ääni kuului avonaisen ikkunan takaa. Ääni oli sen verran voimakas ja erilainen. Sitten heräiltyäni olikin pakko jo käydä jääkaapilla ja ottaa vähän evästä ja käyttää aika tehokkaasti hyväksi vaikkapa bloggaamalla :)


Keskiviikon juoksun kuntotestin jälkeen olikin sitten torstaina palauttavan treenin vuoro, enkä päässyt Lykylle porrastreeneihin, höh! Palauttavan lenkin kävin höntsäämässä Repokallion poluilla. Juoksemaan läksin kovan sade- ja ukkoskuuron jälkeen kuuden jälkeen. Olipahan pientä ja vähän isompaakin lätäkköä ja veden tekemää uraa rankkasateen jäljiltä. Reipas kymppi tuli matkaa ja aikaahan siinä meni, kun sykkeet piti yrittää pitää palauttavalla. Polar tosin ilmoitti lenkin peekooksi. Sateen jälkeen oli kyllä aika mahtava keli lenkkeillä. Ilma oli happirikasta ja juoksu olisi muutenkin maistunut. Välillä piti ihan keskittyä pitämään sykkeet alhaalla. Ihan väkisin meinasi juoksu viedä mukanaan.Lenkin jälkeen vielä lihaskuntoliikkeet kehiin ja sitten meinasin venytellä, mutta meinaamiseksi jäi kun jalat rupesivat kramppaamaan.

Oonko edes muistanut hehkuttaa, että tämä päivä vain töitä ja sitten lomille :) Tänään iltapäivällä on vielä tiedossa herkuttelua, kun taas yksi työkaveri siirtyy nauttimaan hyvin ansaituista eläkepäivistä.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa lomaa ja mukavia treenejä!
    Sulla on ainakin tehokas valmentaja, tapasin Sinin eilen porrastreeneissä ja oli kyllä energinen valkku, joten hyvissä käsissä olet! Hienoa! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Hansu :)
    Mukavaa lomaa siullekin ja kivaa Italian reissuu.
    Sini on mahtava! Mukavaa kun menit portaisiin ja jatkoa seuraa...siellä nähdään. Tule siihen maanantain HC-treeniinkin. Senkin voi tehdä ihan omalla intensiteetillä. Miekin joudun joskus
    himmailemaan, kun on kevyt viikko. Vaikka useimmiten tekis mieli ottaa itsestään kaikki sen hetkiset mehut irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tänneki! :)
      Voisin tullaki joskus sinneki treeneihin. Katsotaan sitten reissun jälkeen! :)

      Poista