lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tritreeniä

Kaunislahti 8.6.2013
Tänään minun treenikalenterissa luki, että pitäisi tehdä sprintin treeni elikkä ihan samoilla matkoilla kuin viikon päästä Voimarinteen kisoissa. Sain valmentajalta tiukat ohjeet, että eilinen pitää pyhittää levolle ja tämän päivän treenin mentalointiin. Toinen ohje oli, että tämän päivän kisassa ei sooloilla matkoilla vaan noudatetaan orjallisesti oikeita matkoja. Lupasin pyhästi, etten lähde perjantaina ainakaan tempoilemaan vaan käytän lepopäivän hyödyksi lopettelemalla siivouksen, jonka aloitin viime sunnuntaina ikkunan pesulla. Ja mikäs olikaan sellaisessa helteessä siivoilla, kun hiki vain valui selkäpiitä pitkin ja muutenkin oli aika nihkeä olo. Mutta eilen tipahdin myös lomille elikkä vajaa kolme viikkoa aikaa vain lomailla, aika mukavaa :)


Aamulla aamupalan jälkeen parin tunnin päästä kaikki tarvittavat kamat Volvon peräluukkuun ja kohti Lykynlampea. Peräluukku toimii tosi hyvänä vaihtoaitiona.




Uinti olikin tänään vain 300 m eli pieni ketunlenkki plussattuna lammessa uitavaan lenkuraan. Uinti meni tänään tosi hyvin eli ei mitään vaikeuksia ja osasyynä oli varmaan se, että tiesi tuon matkan lyhyyden ja voi ruveta uimaan heti alusta jo ihan reippaasti. Tosin minulla ei ole vielä minkäänlaista hajua 1, 2 tai 3-vauhdeistani uinnissa. Minulla on vain jaksaa- ja ei jaksa-vauhdit. Tänään oli onneksi jaksaa-vauhtipäivä. Lykynlampi on kyllä ihan liian helppo paikka uida, vesi on todella lämmintä ja tänä aamuna lampi oli ihan peilityyni.
Ensimmäisen osittaisen vaihdon tein jo tuolla laiturilla eli märkkäri siirtyi siinä Sailfish-kassiin ja sykevyö ja T-paita päälle. Peräluukulla sitten muut pyöräilyyn tarvittavat kamat päälle, kiituri pois autosta ja matkaan. Pyöräily oli perussettiä ja keskariksi muodostui 27,56 km/h, joka on minusta ja minulle tällä hetkellä ihan kelpo aika. Varmaan keskarista olisi tiristettävissä  jopa minuutteja pois, jos osaisi käyttää pyörässä oikeita välityksiä ja ja... Niiden harjoittelun ja opettelun aika koittaa tässä muutaman ajan päästä, kunhan päästään treeneissä eteenpäin. Ei kaikkea makeaa voi makustella kerralla vaan pala kerrallaan. Tällä viikolla keskityttiin juoksun saloihin.
Pyörä- juoksuvaihto olikin sitten jo helpompi ja siinä menikin aikaa himppa vähemmän. Mutta olihan siinäkin tänään jotain ylimääräistä ja epäolennaista. Nimittäin puhelu juniorille, joka kyseli moneltako auto on kotipihassa, jotta hän pääsee futispeliinsä :)) Näin meillä nykyään, lennossa vaihdetaan vuoroja ja ja autoa.
Juoksu oli taas tänään yhtä tuskaa eli ei kulje pyörän jälkeen, ei sitten yhtään. Sellainen tuntemus on ainakin juoksun aikana kropassa ja hengessä. Mutta toisaalta taas, ei tuossa äärettömyyksiä aikaa mennyt. Ja monta kertaa epätoivon hetkellä muisti monta helpottavaa tekniikkavinkkiä, joita tämänkin viikon aikana sain valmentajalta. Ne auttoivat taas jonkin aikaa jaksamaan ja tulihan se vitonen täyteen. Sitten ei kun kiireen vilkkaan banskua ja juomaa naamariin ja kohti kotia.


Tänään illalla sitten virutellaan ja venytellään silityslaudan vieressä kun vuorossa on verhojen ja juhlakamppeiden silitystä. Huomenna nimittäin juhlitaan kummipojan ripille pääsyä.

3 kommenttia:

  1. Hyvä trenipäivä ollut sinullakin!

    Ja oikein mahtavaa lomaa myös sulle! :)

    VastaaPoista
  2. Joo, treenin jälkeen onkin se aina se eufoorinen olo, joka plussaa kaikki treenin miinukset. ONNEKSI :))
    Ja ei kun kohti uusia treenejä...

    VastaaPoista
  3. Hyvä Anne! :) Nyt hirveellä tsempillä vaan kohti viikonlopun kisoja, kyllä se juoksukin vaan lähtee hankalan alun jälkeen sujumaan ja pitää vaan muistaa aina reenatessa käydä juoksemassa sen pyöräilyn jäkeen eis vähäsen :)

    VastaaPoista