sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kolilla


Kuva Hannan kamerasta
Näissä Kolin kansallispuistomaisemissa tuli vietettyä mahtiviikonloppu kera ihanaisten bloggaavien naisten. Majoituttiin hulppeassa mökissä. Menossa mukana olivat pitkämatkalaiset Liikuntapäiväkirjan Jaanaba ja Ninnin energianurkkauksen Ninni sekä himppa lähempää TRIsomen Hanne ja Kuntoiluun hurahtanut puolikuntoinen Hanna.


Kaikilla muilla paitsi Ninnillä viikonlopun agenda oli enemmän rentoilun puolella. Ninnillä oli mukana maastopyörä ja hän kävi sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna ajelemassa Kolin upeissa maisemissa ja kuvailemassa maisemaa kypärään kiinnitetyllä GoPro-kameralla.


Rentoiluun kuului lauantaina Koli Spassa vietetty aamupäivä, jossa sai luvan kanssa rentoutua erilaisissa altaissa kuten esimerkiksi musiikkialtaassa, porealtaassa, ulkoaltaassa, elämyssuihkussa jne. Minä ja Hanne taidettiin saada parhaimmat palautumiset kylmässä altaassa / kylmissä Kolin kuohuissa, joissa käväistiin useamman kerran. Span erikoisuutena oli viisi Lumenen tuottetta, jotka tuli käyttää tietyissä kylpylän pisteissä. Kolme erilaista saunaa antoivat mahdollisuuden nauttia erilaisista lämmön lähteistä. Myös mökin saunassa nautittiin kuumista löylyistä useampaan otteeseen.



Rentouttavaan viikonloppuun kuului urheilijoille niin tärkeä hyvä ja ravitseva ruoka. Ruuasta muistettiin nauttia antaumuksella.



Koska viisi bloggaavaa naista kokoontui yhteen, ei voinut välttyä kameroiden jatkuvalta räpsymiseltä. Joka tilanteesta oli saatava kuvaa. Ihan vähän myös hassuteltiin Kolin kallioilla ja portaissa Ukko-, Akka- ja Pahan Kolin huiputusten välillä. Kallioilla kiipeillessä saatiin nauttia myös syksyisen upeista maisemista.


Kuva Hannan kamerasta

Kuva Hannan kamerasta

Kuva Hannan kamerasta

Kuva Hannan kamerasta
 

Minulle sattui vielä syntymäpäivä lauantaille, joten sain viettää ikimuistoisen synttäripäivän Kolilla. Kiitokset vielä  tätäkin kautta ihanaisille blogiystäville :)

2 kommenttia:

  1. Hianoo oli. Mää muistelen vieläkin niitä elämäni parhaimpia karjalanpiirakoita, ne oli hyviä.

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä hianoo =D Mukavat muistot <3

    VastaaPoista