sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Wattbike-treeni


Viikon himmailujen jälkeen tänään treffattiin Sinin kanssa jo kympiltä Energyllä, jossa on tämän kaupungin ainut Wattbike-pyörä, Wattbike-treenin merkeissä. Vedettiin toistamiseen kahden viikon päästä Lahden kisoissa vedettävät vedot elikkä 1 km ja 4 km. Tänään vedettiin vedot oikeassa järjestyksessä, ensin 1 km ja sitten palautuksen jälkeen 4 km. 



Hyvin kerkesi välillä palautua, kun piti vaihtaa aina välillä pyörään polkimet ja vedot vedettiin vuorotellen. Kilsan veto meni vielä ilman ihan älyttömiä ponnistuksia. Eikä hikikään vielä valunut ihan noroina.




Mutta kyllä tuo 4 km veto, jonka tänään vedin aikaan 6:29:07, vaati jo ihan oikean rypistyksen. Ei sitä loppua tulla kyllä hymy huulilla, vaan pakko on ihan irvistää. Tänään hiki oli niin herkässä, että se suorastaan valui vedon loppupuoliskolla. Molemmat ensimmäisen treenivetojen ajat paranivat muutamia sekunteja. Tosin tänään tein vedot täysin freesin jaloin, toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Tällä viikolla pitää käydä poleksimassa Wattbikeä vielä muutaman kerran ennen ensi viikonlopun samanlaista treenisettiä. Oli taas kyllä kiva treeni parhaassa treeniseurassa, mahtavuutta :)

7 kommenttia:

  1. Ihan tässä tuntee sen tuskan mikä teillä on taas muutamien minuuttien aikana ollu :D jes, hienoo että ajat parantu, 2 viikon päästä sitten katotaan miten lähtee nää testien jälkeen itse kisassa!hui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olihan se taas aikamoinen rypistys, mutta onneksi ei niin kauhean pitkä :) Mutta eilen kyllä hiki oli paljon herkemmässä kuin ekalla kerralla. Mennään varmaan vielä ensi sunnuntaina tekemään tuo sama treeni. Minä olen jotenkin vaan menossa siihen kisaan, enkä ollenkaan ajattele, että ennen sitä on se tasotestikin pyörällä, voi kauheeta!

      Poista
  2. Mie oon ihan pihalla, mut mimmonen tuo Wattbike on? Kerran siinä ihan kisatkin on? Ilmeisesti ei voi verrata perus kuntopyörään, heh :D Aika hurja vauhti kyllä neljälle kilsalle, huih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joensuun ainoa Wattbike on tosiaan Energyllä ja sillä ajaminen vastaa lähimpänä maantiepyöräilyä, mutta silläkään ei "saisi" ajaa yli tunnin treeniä. Siinä säädellään ilmanvastusta ja "mäkivastusta" ja sitten poljetaan. Näyttöön saa kaikenlaista tietoa polkemisesta. Sini houkutteli minut ja Hannen mukaan Wattbike-kisoihin, on Cuppii ja SM-kisoja ja eri matkojen kisoja jne. Kahden viikon päästä testitään Lahden kisat.

      Poista
    2. Tosiaan on hyvää pyörätreeniä, kun minulla ei ole vielä maastopyörää eikä traineria / rullia. Meinasin kyllä ensin hommata trainerin ja rullat, jotta voi kotona tehdä kans pyörätreeniä maantiepyörällä.

      Poista
  3. Meinasin kans tulla sinne Lahteen sotkeen noi matkat. Ei ilmeisesti eroa kauheasti normi pyöräilystä? En oli päässyt kokeilemaan kyseisiä hilavitkuttimia kuin ohimennen.

    VastaaPoista
  4. Rupesin ihan miettimään, että onko mitä eroa normipyöräilyyn? Tuossa pitää itse säätää ne vastukset. Tuulivastus on aina ollut pienimmällä ja sitä "mäkivastusta" olen vähän säädellyt eli 1 tai 1,5. Huomenna vedetään vielä molemmat matkat ja meinasin kokeilla tuolla 1 km vedossa 2 vastusta. Koutsi meinasi kokeilla 4 tuolla kilsan matkalla, mutta hän onkin ihan pro. Aivan älytön hikihän tuossa sisäpyöräilyssä aina tulee ja yleensä aina tulee lähdettyä liian kovaa ja hyytyy jossakin vaiheessa. Mukavaa Lahdessa sitten nähdään ja tule vetämään hihasta jos tunnistat. Minä lupaan tehdä samoin :)

    VastaaPoista