perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän iltaa

 

Tänään Suomen 96. itsenäisyyspäivänä on jälleen kerran kiitollinen olotila kaikesta. Siitä, että voi olla itsenäinen itsenäisessä kotimaassani. Minä voin tehdä sitä mikä hyvältä tuntuu, eikä minun tarvitse pelätä mitään eikä ketään.
Tämän itsenäisyyspäivän aloitin aamusta Energyllä Wattbike-treenillä. Muutaman päivän on ollut kurkku kipeänä ihan semisti vaan, mutta kyllä se vain tuntui tänään treenissä. Ei saanut itsestään kaikkea irti ja hikeä pukkasi melkein alkumetreiltä asti. Onneksi sykkeet eivät paukkuneet yli rajojen! Mutta reeni tuli tehtyä hieman lyhennettynä ja Crescentillä tuli ajeltua Energylle ja takaisin.


Muutaman kuvan pysähdyin ottamaan kotimatkalla ja hieman on synkän oloinen keli täällä meillä päin.


Illalla "linnan juhlien" aikaan olin tekemässä talkookirjurointia Riento - Korson Veto lenttispelissä. Pelin alussa kuultiin Maamme laulu soolona esitettynä, joka tuo aina niin juhlavan olotilan. Peli oli molemmilta joukkueilta surkeaa haparointia, mutta onneksi kotijoukkue oli kuitenkin karvan verran parempi ja voitti 3 - 1. Tänään tuolla kirjurin pallilla oli erityisen vaikea pysyä paikoillaan.


Eilen sain neulottua ja tänään  pääteltyä tilaustyösukat. Kolmet miesten sukat valmistuivat sivubisneksenä lähinnä tällä koneella istuskellessa. Yksi sukka valmistui koulutuksessa, mutta muuten neulominen käy sivuhomman blogien ja muiden juttujen lukemisen rinnalla.

2 kommenttia:

  1. Muistan vielä niin elävästi vaikka aikaa on jo paljon, kun oli omat lentopallopelit niin ei siellä kovissa peleissä tosiaan kirjuritkaan meinanneet pysyä penkeillä ja meinas pisteet jäädä laskematta :D toisaalta on ihan ikävä lentopalloaikoja mutta se oli sitä aikaa se ja nyt muita hommia ja mukavat muistot lenttiksestä :) Se on kyllä hyvää joukkueurheilua se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minulla on nyt reilu vuosi kun itse viimeksi pelasin. Muutaman kerran on tehnyt mieli lähteä kokeilemaan, mutta aina on tullut jotain muuta. Tosi paljon tuttuja noissa piireissä on ja jotenkin haluaa pitää yhteyden vielä sinnekin ja mikä ettei näin talkootöiden merkeissä. Mutta kyllä oman tekemisen palo on nyt ihan muissa lajeissa :)

      Poista