maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pähkäilyjä


Tämä postaus on ollut tuloillaan jo hoi kotvasen, mutta joku siinä on vaan jumittanut kun ei voi kirjata auki suunnitelmiaan.  Nämä ovat ihan minun ikiomia pähkäilyjä tämän vuoden tavoitteista eli mihin kisoihin ja tapahtumiin osallistun tai mieli tekisi osallistua.
1. Kolin maisemahiihto oli ja mäni. Postaus täällä. Tämän talven osallistuminen tuohon tapahtumaan oli sellainen raapaisu. Ensi vuonna pitää suunnitella osallistumista ja reittiä tarkemmin ja lähteä jo aamulla liikenteeseen.
2. Triathlonleiri Pajulahdessa 29.-31.3.2013. Leiriohjelma tuli sähköpostiin perjantaina ja tänään kävin tulostamassa sen työpaikalla (lomalla nääs :)  
3. HCR 4.5.2013 Osallistumismaksu maksettu, hotelli varattu. Kävin vuosi sitten taapertamassa HCR:n läpi. Tykkäsin tapahtumasta ja haluan kokea sen uudelleen, toivottavasti hieman paremmin juosten :)
4. Cooperin testi 22.5.2013 Viime syksynä uskaltauduin testiin ja toukokuussa pitää käydä uudelleen. Yritin houkutella junioria mukaan. Saas näkee uskaltaako?!?!


5. Pyhäselän ympäriajo kesäkuussa?!??! 114 kmJoensuun Pyöräilijät järjestävät joka vuosi kyseisen pyöräilyn, jossa ajetaan muuten ihan sen saman järven ympäri, jonka jäällä olen hiihdellyt viime aikoina.
6. Triathlon sprinttimatka Rajamäki 8.6.2013  Kiinnostaisi mahottomasti!
7. Joroisten pika triathlon 19.7.2013 Kiinnostaisi myös!
8. SM triathlon perusmatka Kuopio 10.8.2013 Ilmoittauduttu ja hotelli varattu! Maksoin kuitenkin myös peruutusturvamaksun. Kauden pääkisa ehdottomasti


9. Vaarojen maraton 15 km 5.10.2013  Tuollaista tapahtumaa näillä hoodeilla ei voi ohittaa toistamiseen!

Yhteenvetona tuohon luetteloon tosiaan osallistumismaksut olen maksanut HCR:ään ja Kuopion perusmatkalle. Muut osallistumiset vaativat vielä pähkäilyä!

2 kommenttia:

  1. Hui, oletpa sinä 'kunnianhimoinen' ja tarmokas..;)))

    VastaaPoista
  2. Sanotaanko että tarmokas olisi lähempänä. Minun maailma ei kaadu, vaikka suunnitelmat menisivät mönkään :))

    VastaaPoista