Minulla on ollut Polarin sykemittari jatkuvassa käytössä reilun vuoden. Olen käyttänyt sitä tosi ahkerasti, mutta olen ollut ihan onneton sykkeiden, vauhtien yms. seurailija treenin aikana. Kyllä minä tsekkaan treenin jälkeen tiedot mittarista, mutta tavoitteellinen treenailu ei ole oikein iskettänyt. Totta kai jonkinlaista kehitystä tulee, kun toistoja tekee vain tarpeeksi, mutta hyvin usein minun treenit toistavat itseään vauhtien ja sykkeiden osalta.
Pääsiäisen tri-leirin luennoilla meille annettiin ohjeena, että treenit pitäisi sisältää 75 % PK-treenejä, 20 % VK-treenejä ja 5 % kovia treenejä. Heitettiin vielä suosituksena että suhteet pitäisi olla 85 / 20 / 5. Eli PK- treenien osuus on yllättävän iso!
Minulla on juoksulenkkien suhteen ollut ongelmana, että ne meinaavat mennä aina VK-treeniksi. Ehkäpä siinä on yksi syy, mitä varteen vauhtini ei ole parantunut. Samoin usein juostessa ihan jo treenin alussa tuntuu, ettei saa happea ja pää kestä, vaikka jalat ja muu kroppa jaksaisi. Viime sunnuntain juoksutreenin tavoitteeksi otin, etten anna sykkeiden nousta yli PK-rajan, joka minulle määritettiin pyöräergossa 133. Lenkin toteutin niin, että jos syke nousi yli tuon rajan, niin pistin kävelyksi. Lenkin loppupuolella jo omasta olotilasta tiesi, milloin syke nousee VK:n puolelle. Samoin keskiviikon about 10 km lenkistä juoksin tietoisesti ensimmäiset viisi kilometriä PK-sykkeillä ja loput lenkistä annoin sitten mennä VK:n puolelle. Jaksoin juosta paljon paremmin myös loppulenkin kun en antanut sykkeiden nousta lenkin alkupuolella. Eihän se ollutkaan ylitsepääsemätöntä seurata niitä sykkeitä.
Pyöräilyn suhteen minulla on ollut toisenlainen ongelma. En ole saanut sykkeitä nousemaan pyöräilyllä VK:n puolelle. Sunnuntaina kävin sitten testimässä Joensuun Pyöräilijöiden tempolenkuran. Lenkuran ajaksi sain sykkeet nousemaan VK:n puolelle, joten onnistuuhan se. Pitää vain ajaa tarpeeksi kovaa!
Pyöräergo-kuntotestauksen lomakkeessa lukee, että reippaampien osioiden aikana syketaso voi olla jopa 90 % maksimisykkeestä eli 142 - 159. Tämä on toteutunut ohjatuissa HC- ja porrastreeneissä. Kyllä siinä vain on vinha perä, että käskytettynä ja kellotettuna saa itsestään paljon enemmän irti, kuin yksin treenaillessa. Se mukavuusalue on vain mukavaa :)
Yllättävän nopeesti sitä tottuu sykettä seuraamaan, ja oppii juuri sen oman aerobisen kynnyksen rajan tuntemuksen. :) Tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos :) Näiden muutaman kokemuksen jälkeen olen ihan samaa mieltä.
VastaaPoistaVähän hidas hämäläinen täällä kommentoimassa :-). Tehtiinkö sulle tasotesti vain pyöräilemällä? Jos tehtiin, niin kannattaa kuulostella itseään juoksussa. Pyöräilyn sykerajat ovat nimittäin usein alhaisemmat kuin juoksussa, minulla testattuna aerobinen kynnys oli noin 20 lyöntiä alempana pyöräilyssä (140) kuin juoksussa (160). Anaerobiselle kynnykselle erot eivät olleet ihan yhtä isot. "Jostain" olen kuullut, että noin 15 lyönnin ero kynnyssykkeissä on ihan tavallista pyöräilyssä ja juoksussa. Olin iloinen, kun sain tietää, että en olekaan juossut liian kovilla sykkeillä! Ja totesin rajat todeksi, kun testasin aerobisen sykkeen rajaa ihan perinteisellä "pitää pystyä puhumaan" -testillä.
VastaaPoistaKirsi, luin tämän jutun kirjoituksen jälkeen Juoksija 4/2013 lehteä ja siellä oli juttu "Juoksija pyörän selässä", jonka sisältö käsitteli aihetta "Miten kuntopyörällä mitatut harjoitussykkeet suhtautuvat juoksuharjoitteluun". Luin jutun ja rupesin miettimään tuota asiaa etteivät sykerajat ole suoraan verrannollisia lajista toiseen siirryttäessä. Tuossa jutussa oli tuo ero 10 pykälää. Jännä etten ainakaan muista, että testaaja olisi ottanut tuota asiaa jotenkin esille!
VastaaPoista