tiistai 7. toukokuuta 2013

Viikko 18


Viime viikko oli minulla lomaviikko ja HCR-viikko ja olihan se myös vappuviikkokin, vaikka vappu meni minulta täysin ohi suun. En syönyt yhtään munkkia enkä juonut simaa, vaikkapa ne olisivatkin olleet ihan hyviä tankkauseväitä :) 
Maanantaina kävin hierojalla ja siellä keskityttiin jalkojen hierontaan ja sitten vähän aukaistiin selkää. Oikean jalan polven ympärillä ja pakarassa oli jumeja ja niitä hieroja yritti availla aika hellävaroen. Minulla ei nyt ollut mitenkään erikoisen arat tai jumiset paikat ja hierontakin oli sellaista avaavaa hierontaa. Näin jälkikäteen aprikoituna hieronta teki hyvää puolikkaalle valmistautumisessa. 
Tiistaina oli tarkoitus mennä pyöräillen aamu-uinnille seiskan kantturoissa, mutta siihen aikaan tuli vettä taivaalta ja oli muutenkin harmaa, niin sottailin että parempi kun ei lähde vilustuttamaan itseään siihen keliin. Kävin sitten uimassa iltapäivällä, kun juniori tuli töistä ja pääsin tekemään uintimatkan autolla. 
Keskiviikkona kävin vetäsemässä reippaan seiskan kilometrin juoksun. Juoksu ei tuntunut hyvältä, mutta avasi sekin varmaan hyvin jalkoja tulevaan koitokseen.
Torstaina kävin pyöräillen kaupungilla aamupäivällä ja alkuillasta pyöräilin tämän kauden viimeiselle bodycircuit-tunnille. En rasittanut kauheasti jalkoja ja jalkaliikkeet tein hieman himmaillen, jotta jalat eivät jumisi. Tämä taktiikka onnistui hyvin eikä perjantaina ollut mitään inhottavia tuntemuksia kropassa.
Perjantaina matkustin junalla Helsinkiin ja kävelin keskustasta Kisikseen hakemaan numeron ja zipin. 
Lauantaina HCR-koitoksesta kirjoitinkin jo oman postauksen ja 
sunnuntaipäivä menikin rattoisasti matkaten junalla takaisin kotiin ja ilta palautuen koitoksesta. 

Sporttailujen määrä  viikolla 18 oli seuraava:
(Hieronta 1 h 15 min)
Uinti 55 min
Juoksu  3h 02 min
Pyöräily 1 h 02 min
Bc 1 h                   
Yhteensä 5 h 59 min


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti