Näytetään tekstit, joissa on tunniste TYKE. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TYKE. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. maaliskuuta 2013

TYKE:n loppukaronkka

 

Tänään vietettiin TYKE:n loppukaronkkaa meidän firman Jynkän tiloissa. Ensimmäiseksi oli vuorossa lumikenkäkävelyä, joka muodostui meikäläiselle melkein lumikenkäjuoksuksi.



Jouduin tyytymään hiukka vanhempiin malleihin lumikenkiä, kun läksin ottamaan kiinni etujoukkoa hivenen myöhässä aikataulusta.


Tällainen nousu oli aluksi, mutta onneksi mentiin kohti aurinkoa. Menin toisten tekemiä jälkiä pitkin ja jalka oli niin kevyt, että pystyin melkein hölkkäämään.


Puolen tunnin kirin jälkeen näin etujoukot, jotka olivat jo melkein maaliin laskusuoralla.


Lumikenkäilyn jälkeen päästiin nautiskelemaan maailman isoimmista sämpylöistä, salaatista ja ihka ihanista grillimakkaroista. Sitten jaksettiin keskittyä kisailemaan pareittain. Minulle lankesi maailman paras pari :)



Lajeina tänään kisailussa olivat perunagolf, tietokilpailu, sanan muodostus ja ekoaseella ampuminen.


Perunagolfissa päästiin jaetulle ensimmäiselle sijalle, tietokilpailussa oltiin hopealla, sanan muodostuksessa oltiin häviäjien puolella ja ekoaseammunnan yhteenlasketuissa tuloksissa -ei tietoa!. Hämmästys ja kummastus olikin suuri, kun meidän joukkue voitti koko kisa! Saatiin palkinnoiksi ihqu ihanat jumppapussit ja juomapullot. Nuo pääsee niin sata varmasti kovaan käyttöön!

Loppuun vielä  yhteenveto kaikista lajikokeiluista, joihin osallistuin TYKE:n aikana:
- kahvakuula x 2
- koripallo
- Han Moo Do - kamppailulaji
- salibandy x 2
- jooga
- juoksukoulu (teoriaosuus)
- jousiammunta
- kyykkä
- golf
- kirkkovenesoutu
- pilates
- vesijumppa
- zumba x 3
- vesijuoksu
- kuntosali x 2
- curling
- kuntopiiri
- hiihtokoulu (suksen valinta ja voitelu)
- lumikenkäily
- itämainen tanssi
- välinjumppa
- spinning
- tankotanssi
- venyttelyjumppa
- jättipallojumppa
Nämä lajikokeilut antoivat tosi kivan säväyksen omiin treeneihin ja monet lajit olivat tosi tehokas lisä omien peruslajitreenien lisäksi. Meidän firma sai ainakin minun osalta kyllä rahoille vastiketta moninkertaisesti.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Viikko 11.


Maanantaina ennen TYKE:n venyttelyjumppaa tein kotona kuntopiiriä käsipainoilla. Venyttelyjumppa tehtiin kokonaan seisten apuvälineinä oli keppi, puolapuut ja kaveri. Aivan älyttömän hyvä vajaa tunti pelkkää venyttelyä, kroppa kiittää :)
Tiistaina kävin juoksemassa vajaan yhdeksän kilometriä. Juoksu kulki hyvin jaksoi kipittää henkigästymättä, mutta tuossa vaiheessa tarvittiin taas varikkopysähdystä!
Keskiviikkona kävin heti töiden jälkeen uimassa. Kuntouimareiden radalla vajaassa tunnissa kahden kilometrin kelailu.
Torstaina normaali tunnin bodycircuit gymsticillä. Enkä taaskaan jäänyt toiselle korvaavalle tunnille, kun sekin olisi ollut gymsticiä.
Perjantain ja lauantain huilailin treeneistä. Perjantaina alkoi päivystys ja aina menee arpomiseksi lähteäkö vai eikö ja en lähtenyt treenaamaan. Ehkä hyväkin, koska yksi työkeikka tuli. Illasta useampi tunti penkkiurheilua lentopallopelien merkeissä. Jännää oli!
Sunnuntaina kunnostauduin ja tein 40 minuutin keskivartalotreenin kotona melkein presiis näillä liikkeillä, hyytävä treeni! Iltapäivällä kävin vielä hiihtämässä jäällä pikkasta auki 10 kilometriä. Myötätuuliosuudet mentiin tasatyönnöillä ja vastatuuliosuudet painatettiin sata lasissa ja silti ei meinannut päästä eteenpäin siinä tuulessa.
Viikon 11. liikunnat yhteensä 6 h 11 min. Viikosta muodostui kevyt viikko ja siltä se kyllä tuntuikin.

Tähän mennessä TYKE:n kokeiltuja lajeja ovat:
- kahvakuula x 2
- koripallo
- Han Moo Do - kamppailulaji
- salibandy x 2
- jooga
- juoksukoulu (teoriaosuus)
- jousiammunta
- kyykkä
- golf
- kirkkovenesoutu
- pilates
- vesijumppa
- zumba x 3
- vesijuoksu
- kuntosali x 2
- curling
- kuntopiiri
- hiihtokoulu (suksen valinta ja voitelu)
- lumikenkäily
- itämainen tanssi
- välinjumppa
- spinning
- tankotanssi
- venyttelyjumppa

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kuntotestaukset


Työyhteisön kehittämisprojektissa meille tehtiin kuntotestaukset projektin alussa 3.4.2012 ja projektin lopussa 5.2.2013.Hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä arvioitiin epäsuoralla hapenottokyvyn mittausmenetelmällä. Testi suoritettiin polkupyöräergometrillä 12 minuuttia kestäneenä, nousujohtoisena testinä. Testissä pyrittiin saavuttamaan noin 85 %:n syketaso maksimisykkeeseen nähden. Ergometrin vastusta lisättiin kolmessa portaassa neljän minuutin välein. Testissä seurattiin sitä, miten nopeasti ja miten korkealle syke nousi kuormitusta lisättäessä. Mitä suurempaa kuormaa poljetaan ilman että syke kiihtyy lähelle iän mukaista maksimisyketasoa, sitä parempi kunto on. Vertailuaineistona on käytetty laajaa kansainvälistä Shvarz ja Reibold 1990-aineistoa.
Kun testi tehtiin ensimmäisen kerran minulla oli pohjalla vajaan vuoden lenkkeilytausta ja hieman pitempi höntsälentopallotausta. Tuohon aikaan kävin kerran viikossa 1,5 tunnin lentopallovuorolla ja lenkkeilin hölkkäillen kolme kertaa viikossa vajaan tunnin lenkkejä. Pohjakunto minulla on aina ollut hyvä ja ensimmäisessä testissäkin sain peruskunnoksi erinomaisen 44 ml/kg/min ja maksimaalinen hapenottokyky oli 2,7 L/Min. Kun testi uusittiin helmikuussa olin vetänyt noin kymmenen kuukautta tehotreeniä viisi kertaa viikossa. Painoni oli pudonnut 6 kg ja rasva-% huikeasti lukemasta 29,1 % tuonne 21,7 %. Vyötärön ympärys lyheni 7 cm. Peruskunnoksi mitattiin erinomainen 54 ml/kg/min ja makimaalinen hapenottokyky 3,1 L/Min.



Toisena testinä kuntotestaus, jossa lajeina yläraajatoistot O ja V, alaraajatoisto, vatsat ja selät. Mitattiin vyötärönympärys, dynaaminen ja staattinen tasapaino, hartiaseudun liikkuvuus ja puristusvoima. Ensimmäisessä testissä keväällä 2012 sain kaikissa muissa erinomaiset tulokset paitsi dynaamisessa tasapainossa puristusvoimassa hyvät. Helmikuun 2013 testissä sain parannettua dynaamisen tasapainon erinomaiseen, mutta puristusvoiman tulos säilyi hyvänä.


Kehon koostumus mitattiin Tanita-kehonkoostumusmittauksella. Pelkäsin, että laihtuminen olisi syönyt lihasta, mutta onneksi laihtuminen oli syönyt vain rasvaa. Mittauksen mukaan rasvattoman ja lihasmassan määrät olivat kuta kuinkin samalla tasolla molemmissa mittauksissa. Mutta rasvan massassa oli tapahtunut iso muutos. Tuo kehon rasvaprosentin lasku noin paljon hämmästytti minua suuresti. Mutta toisaalta treenien määrässä ja laadussa tapahtui kyllä todella suuri muutos viime vuoden kesäkuusta lähtien. Olen myös todennut tuon rasvan häviämisen vaatteiden koossa. Ensimmäistä kertaa numeron 36 housujen vyötärökään ei purista vaan on hieman liian väljä.

Tuo hapenottokyky kiinnosti niin paljon toisen testin jälkeen kun testaaja tuumaili, että pääsisit tuolla arvolla heittäen palomieheksi, että googlailin mittarit täältä. Tuon taulukon mukaan hapenottokykyni olisi naisten ikäluokassa 20 - 24 v. erinomainen!

Kansainvälinen kuntoluokitus
Taulukoissa 1 ja 2 on esitetty kansainväliset, iänmukaiset kuntoluokituksen viitearvot naisille ja miehille (Lähde: Schwartz W, Reibold RC. Aviat Space Environ Med 1990; 61; 3–11).
Taulukko 2. Kestävyyskunnon luokittelu maksimaalisen hapenottokyvyn avulla naisilla (VO2max ml/kg/min).

1234567
Ikä / kuntotasoHeikkoHuonoVälttäväKeskimäär.HyväErittäin hyväErinomainen
20–24alle 2727–3132–3637–4142–4647–51yli 51
25–29alle 2626–3031–3536–4041–4445–49yli 49
30–34alle 2525–2930–3334–3738–4243–46yli 46
35–39alle 2424–2728–3132–3536–4041–44yli 44
40–44alle 2222–2526–2930–3334–3738–41yli 41
45–49alle 2121–2324–2728–3132–3536–38yli 38
50–54alle 1919–2223–2526–2930–3233–36yli 36
55–59alle 1818–2021–2324–2728–3031–33yli 33
60–65alle 1616–1819–2122–2425–2728–30yli 30
Taulukko 3. Kestävyyskunnon luokittelu maksimaalisen hapenottokyvyn avulla miehillä (VO2max ml/kg/min).

1234567
Ikä / kuntotasoHeikkoHuonoVälttäväKeskimäär.HyväErittäin hyväErinomainen
20–24alle 3232–3738–4344–5051–5657–62yli 62
25–29alle 3131–3536–4243–4849–5354–59yli 59
30–34alle 2929–3435–4041–4546–5152–56yli 56
35–39alle 2828–3233–3839–4344–4849–54yli 54
40–44alle 2626–3132–3536–4142–4647–51yli 51
45–49alle 2525–2930–3435–3940–4344–48yli 48
50–54alle 2424–2728–3233–3637–4142–46yli 46
55–59alle 2222–2627–3031–3435–3940–43yli 43
60–65alle 2121–2425–2829–3233–3637–40yli 40

Tämän testin tulokset ovat joiltakin osin vain laskennallisia ja mm. maksimisyke on laskettu iän mukaan. Mutta testit ovat tehty presis samalla tavalla, laskennalla ja laitteilla, joten tuon kehityksen kyllä näkee ensimmäisen ja toisen testin välillä. Minua kiinnostaisi suuresti suora pyöräergotesti, mutta täällä Joensuussa ei niitä testejä tehdä.  Kuopioon asti pitäisi ajella testattavaksi. Saa nähdä tuleeko jossakin vaiheessa käytyä.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Tankotanssi


Tänään lajikokeiluun pääsi tankotanssi Tanssikoulu Dreamin tiloissa vaalean punaisella tangolla. Lähdin mukaan lajikokeiluun mielenkiinnosta ja  koin järkytyksen koska tykästyin lajiin ihan satasella. Aloitettiin pyörähdyksellä tangon ympäri, josta jatkettiin tankotanssin liikkeissä palomieheen, tuoliin ja karuselliin. Kiipesin myös tangolle istuntaan ja uskalsin irrottaa kädet tangosta ja olla jalkojen varassa napa tangossa kiinni. Lisäksi kokeilin myös lankkua ja muutamaa yhdistelmäliikettä. Yllätyin miten "helppoa" minun oli tehdä liikkeitä ja päästä pyörimään eri käsiotteilla ja pysymään tangolla pelkkien jalkojen varassa. Pikkainen palo syntyi lajia kohtaan ja tankotanssi pääsi yhdeksi TOP 3 lajiksi, joita kokeilin ensimmäistä kertaa. Muut kaksi lajia ovat curling ja jousiammunta.

Tähän mennessä TYKE:n kokeiltuja lajeja ovat:
- kahvakuula x 2
- koripallo
- Han Moo Do - kamppailulaji
- salibandy x 2
- jooga
- juoksukoulu (teoriaosuus)
- jousiammunta
- kyykkä
- golf
- kirkkovenesoutu
- pilates
- vesijumppa
- zumba x 3
- vesijuoksu
- kuntosali x 2
- curling
- kuntopiiri
- hiihtokoulu (suksen valinta ja voitelu)
- lumikenkäily
- itämainen tanssi
- välinjumppa
- spinning
- tankotanssi

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

TYKE


Tänään joutui virumaan tällaiseen huiviviritykseen, kun vuorossa oli itämaiseen tanssiin tutustumien. Juoksuhousujen seuraksi otin naulakosta huivin, joka sopi värityksenkin puolesta asuun. Muuta itämaista ei tänään tutustumistunnilla nähtykään tämän tanssijan toimesta. Muistin taas elävästi miksi en joskus aikoinaan jatkanut tämän lajin harrastamista alkua pitemmälle. Se on vaan niin vaikeeta. Onneksi porukka oli kaiken kaikkiaan vain meitä lajiin tutustumassa olevia, niin ei niin paljon haitannut kun lantio, pää, rintaranka eikä oikein mikään muukaan ruumiin osa heilunut itämaisen tanssin tahdissa..

Tähän mennessä TYKE:n kokeiltuja lajeja ovat:
- kahvakuula x 2
- koripallo
- Han Moo Do - kamppailulaji
- salibandy x 2
- jooga
- juoksukoulu (teoriaosuus)
- jousiammunta
- kyykkä
- golf
- kirkkovenesoutu
- pilates
- vesijumppa
- zumba x 3
- vesijuoksu
- kuntosali x 2
- curling
- kuntopiiri
- hiihtokoulu (suksen valinta ja voitelu)
- lumikenkäily
- itämainen tanssi

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Loma, loma, loma


Täällä kärvistellään aivan mahtavan upealla lomaviikolla. Maanantaiaamuna oli vuorossa kampaaja, jossa sain päähän lähempänä luomua olevan värin vaaleilla raidoilla. Tarkoitus olisi päästä tilanteeseen, jossa omaa "maantieväriä" vain raidoitettaisiin. Saapas näkee minkä näköinen pää tästä kehittyy?!?! Kampaajan jälkeen olikin hyvä lähteä heti hikoilemaan hiihdon merkeissä. Luisto oli mainio juuri ajetuilla laduilla, pidossa oli jonkin verran toivomisen varaa, mutta reilu 12 km tuli sivakoitua Repsikan ladulla ja aamupäivän kampauksesta ei suihkun jälkeen ollut jäljellä kuin muisto vaan. 


Tiistaina suuntasin aamulla vähän seiskan jälkeen uimaan. Ah´ sitä tunnetta, kun uusilla uintivarusteilla sai omaa treeniä vedellä ihan omaan tahtiin. Reipas tunti altaassa ja 2,5 km oli saalina tuosta aamusessiosta. Minä sitten tykkään uinnista ja aamutreenailusta yleensäkin. Päivällä kun aurinko paistoi täydeltä terältä suunnattiin karvaisen kanssa jäälle ulkoilemaan ja molemmat nauttivat sydämen kyllyydestä tuosta valohoidosta. Tiistai-iltana oli vuorossa TKE:n kuntotestaukset Vetreällä polkupyöräergometrillä, Tanita kehonkoostumustestillä ja kuntotestailuilla. Lähtötesti tehtiin huhtikuussa viime vuonna ja nyt testattiin projektin lopputestailut. Minulla oli jo alkutietojen mukaan huikeita muutoksia. Kirjoittelen tarkemman postauksen, kun saan lopulliset tulokset. 


Ja jotta ei menisi ihan yltiöpositiiviseksi tämä elo, niin pari viikkoa sitten rupesi vasen olkapää kipuilemaan. Minun oma diagnoosi oli uinnista tullut rasituskipuilu. Rupesin nimittäin tuossa vaiheessa olemaan altaassa reippaasti toista tuntia kerrallaan ja kauhomista tuli entiseen verrattuna puolet enemmän. Tänään kävin sitten hierojalla aukaisuttamassa koko kropan jumeja. Löytyi sieltä muitakin muikeita kohtia kuin tuo olkapää/käsi/niska. Hieroja antoi ohjeeksi ainakin venytellä lonkan koukistajia ihan kunnolla.


Ja ettei olkapääjumit olisi yksinomaa urheilun syytä, niin ehkä osasyynä jumeihin on myös nämä niin rakkaat käsityöt. Yleensä tähän asti olen malttanut tehdä yhden käsityön alta pois ennen seuraavan aloitusta. Mutta  nyt minulla on kaiken kaikkiaan neljä mielenkiintoista käsityöprojektia levällään!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Voihan pakkanen!


Tällä viikolla on pakkanen tehnyt kahtena iltana minulle källin. Keskiviikko iltana meillä oli TYKE:n ohjelmassa perinteisen hiihtokoulu Pärnällä. Olin odottanut tuota iltaa kuin kuuta nousevaa. Valmistauduin töiden jälkeen iltaa varten ja odotin sitä ihan oikeasti innoissani. Meidät muutama TYKE:läinen oli buukattu ihan oikean hiihtokoulun oppitunneille, jossa käytiin perinteisen hiihtoa läpi. Kun oli aika suunnata Volvon nokka kohti Pärnää, näytti kotimittari ulkolämpötilaksi -23 astetta pakkasta. Minä tein tyhmässä päässäni virhearvion ja en lähtenyt vaan jäin kotiin noitumaan tätä talvea ja pakkasta. Pakkanen nousi tässä meillä muutamassa hetkessä - 14 asteesta tuonne -23 asteeseen ja laski kymmenen aikoihin illalla sitten takaisin noihin siedettäviin lukemiin. Eri puolilla kaupunkia oli pakkasessa ollut keskiviikkoiltana noin kymmenen asteen eroja. Tietenkin Pärnällä ei pakkanen ollut paukutellut noissa lukemissa ja hiihtokoulu oli pidetty ja minä missasin sen. 


Torstaina oli vuorossa lumikenkäilyä Repokallion maisemissa. Pakkanen teki saman tempun kuin keksiviikkoiltana. Pakkasta oli -22,2 astetta, kun läksin vauhdilla sauvoen kohti Repokalliota. Laitoin vielä yhden välikerrosvaatetuksen ihan viime metreillä päälle. Minulla oli aluskerrasto, välikerrasto ja toppatakki sekä -housut, päässä puffi, pipo ja huppu ja jaloissa villasukat ja työkengät. Tunti tarvottiin lumihangessa menemään mäkeä ylös ja alas. Välillä paineltiin melkein täyskuun loisteisessa metsässä. Kivaa oli :)

Tekstin kuvituksena 1. päärynäomena ja 2. granaattiomenan mehu ja siemenet

lauantai 19. tammikuuta 2013

TYKE:t jälleen...


Tähän mennessä TYKE:n kokeiltuja lajeja ovat:
- kahvakuula x 2
- koripallo
- Han Moo Do - kamppailulaji
- salibandy x 2
- jooga
- juoksukoulu (teoriaosuus)
- jousiammunta
- kyykkä
- golf
- kirkkovenesoutu
- pilates
- vesijumppa
- zumba x 2
- vesijuoksu
- kuntosali x 2
- kuntopiiri
- hiihtokoulu (suksen valinta ja voitelu)
TYKE vetelee viimeisiään, mutta onpahan taas ollut niin mielenkiintoisia lajikokeiluja, että pienen pienessä hurmiossa mennään koko ajan. Lajikokeilulista on saanut täydennystä toisella säbäpelisessiolla, kuntopiirillä ja hiihdon teoriaosuudella. Viime maanantain kuntopiiri oli aivan huippu. Tykkäsin satasella tunnista, jossa alku- ja loppulämpäksi pelattiin pallopeliä (jonka nimeä en muista!). Peli oli niin kuin säbää, mutta mailana oli pehmustetut "pesäpallomailat" ja pallo oli pehmeä minifudispallon kokoinen. Pelissä ei ollut etua mailataituruudesta, vaan kaikki mentiin suurin piirtein samalla tasolla. Kuntopiiri koostui kymmenestä liikkeestä, joita tehtiin minuutti puolen minuutin palautuksella. Toiselle kierrokselle vaihdettiin hieman liikkeitä. Tempo olisi voinut olla omaan kuntooni nähden hieman tehokkaampi, mutta kun mukaan mahtui monen kuntoista, niin ehkä hyvä oli näin. Minulla oli alla noin tunnin juoksulenkki, joten tehokkaan maanantai-illan treenin sain aikaan.


Torstaina oli sitten vuorossa hiihdon teoriaosuus eli suksen valinta ja voitelu. Mentiin Pärnävaaran urheilukeskukseen ja siellä meille piti muutaman tunnin koulutuksen MT-suksihuolto Mikko Toivola. Torstaina pakkanen paukutteli -30 asteessa, joten hiihtoa samalle illalle ei voinut suunnitella vaan ilta käytettiin asiantuntijan oppeja kuunnellen. Olin ottanut omat Rossignolit mukaan ja ajattelin näyttää ne asiantuntijalle arvioitavaksi. Luulin itse, että olin ostanut joskus aikoinaan ihan hyvän suksipaketin.


Asiantuntijan lausunto suksista oli, että ne kuuluvat sarjaan "maitokauppasuksipaketti", jota ei saa toimimaan oikein edes kunnon voitelulla!! Maitokauppasuksia voi käyttää huonoilla latupohjilla ja jäällä hiihtäessä sellaisina kakkossuksina. Mutta jos olisi tarkoitus nauttia hiihdosta treenilajina, niin kannattaa satsata laatuun. Niinhän siinä sitten kävi, että keskiviikkona minulla oli uudet monot kotiin tuomisina, joita piti ajaa sisään ennen lauantain suksitestejä. Tänään kävin sitten testihiihtämässä ammattilaisen voitelemat Peltoset ja niinhän ne lähtivät myös kotiin. Ilo oli hiihtää pertsaa sellaisilla suksilla, joissa pito oli kohdillaan.

 
Kävin vielä ensimmäisen lenkuran jälkeen laitattamassa "tervavoidetta" suksiin, kun lumisade yllätti. Sitten hiihdin vielä kaksi lenkuraa. Tekniikka ja hiihtokunto ei ole vielä ihan tikissään, mutta siihenkin on tulossa varmaan korjausliikkeitä, kun päästään tekniikkakouluun asti. Niinhän minulle kävi kuin Hannellekin, että älytön polte myös luistelusuksien hankintaan iski takaraivoon. Näillä hyvillä pertsasuksilla ei nimittäin vedellä välillä luistellen, niin kuin voitelemattomilla maitokauppasuksilla. 


Hiihdon jälkeen suoritin pientä hiilaritankkausta Pärnävaaran kahviossa tuoreella munkkirinkilällä. Jännä juttu etten ollut aikaisemmin käynyt Pärnävaaran urheilukeskuksessa. Vitosen valaistu latu oli nimittäin tosi mukava hiihdettävä, koska sieltä löytyi sopivasti laskuja ja nousuja. Lenkuran voi myös hiihtää ympäri molempiin suuntiin, joten vaihteluakin on mahdollista saada. Keväthangille kunnostavat sitten vielä kympin lenkuran, jota suksimyyjä myös suositteli.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Viikon 2. treenailut

Viikko 02 (7.1.2013-13.1.2013)
UrheilulajiKplKesto (h)Matka (km)
Pyöräily (kuntosali)117.7%1:32:270.0%0.0
Keilaus112.5%1:05:000.0%0.0
Juoksu111.7%1:01:1043.0%8.9
Uinti111.5%1:00:007.7%1.6
Hiihto111.3%0:58:4149.3%10.2
Säbä110.4%0:54:050.0%0.0
Kuntopiiri/Kuntosali18.0%0:41:490.0%0.0
Tennis17.3%0:38:080.0%0.0
Venyttely26.7%0:35:000.0%0.0
Vesijuoksu12.9%0:15:000.0%0.0
118:41:2020.7

Siinäpä tämän viikon liikunnat taulukkomuodossa. Monipuolista liikkumista, jossa ne kaikkein tärkeimmät peruselementit kuitenkin ovat mukana eli juoksu, uinti ja jonkin sortin pyöräily. TYKE:n tiimoilta tuli monta lajia, jotka jäävät kertaluontoiseksi, mutta antavat kuitenkin mukavan lisän normaaliviikkoon. Eilisen sulkapallo-tennissessio näkyy vain tenniksenä, kun en eritellyt Polariin lajeja vaan ne ovat yhtenä otoksena. Omana tuntemuksena sykkeet molemmissa varmaan samoissa lukemissa. Keilauskin on mukana listassa, vaikka itse en kauhean korkealle urheilulajien joukkoon sitä edes nostaisi.


Iloa minulle itselleni tuottaa listassa 1,5 tunnin kuntosalipyöräily, venyttelyt ja vesijuoksu :)  Tänään oli omat ajatukset omasta jaksamisesta hieman pilvissä, kun ajattelin mennä hiihdon jälkeen vielä kuntosalille. Eilisen hyppimisen ja mailapelien + keilailun jälkeen oikea pakarassa, vasemmassa polvessa ja käsissä oli hieman rasituksen aiheuttamaa kipuilua hiihdon jälkeen, joten suosiolla siirryin kotiin jumppamatolle venyttelemään saunan lämpiämistä odotellessa. Näistä fiiliksistä on mukava siirtyä seuraavalle treeniviikolle.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Tsemppiä päivään


Kuvassa olevalla ohjelmalla vietettiin liikunnallista TYKE:n tsemppipäivää tänään. Lyhyen työpäivän verran saatiin harrastaa monen moista liikuntaa. Aamu alkoi aamukahvin jälkeen hieman kevyemmällä keilailulla. Pikkasta vaille kolme kierrosta kerittiin heittää kolmen hengen joukkueilla per rata. Keskimmäisellä kierroksella tuli saldoksi 125, joka ei hirveästi mieltä sykähdyttänyt, mutta tulipa aukaistua ainakin heittokäden liikkuvuutta. 


Sitten siirryttiin leikkimielisiin olympialaisiin. Jaettiin porukka neljään viiden hengen joukkueeseen ja ruvettiin armottomaan kisailuun. Lajeina oli muistipeli, palapeli, koussikka palloilu, rullalautailu mahalleen, pullon kuljetus, säbäkailailu ja korikulku. Voitettiin ainakin tuo säbäkeiilailu ja luultiin voittavamme tosi nopeasti koottu palapeli. Mutta yksi joukkue oli siinä suorastaan salamannopea. Jäätiin joukkueena täpärästi hopealle, eikä saatu pokaalia.


Olympialaisten jälkeen porukka hajaantui valinnaisten lajien pariin. Pelasin ensin sulkapalloa ja sitten tennistä. Näistä sain aikaan ihan hikitreenin, kun vastustajana oli miespuolinen henkilö. Molemmat lajit ovat entuudestaan tuttuja, mutta viimeisetä tenniksen peluusta on ihan turhan paljon aikaa. Eipäs ne taidot ole minnekään kadonneet, vaan sieltä selkäytimestä ne vaan muistuivat mieleen. Rystylyönti oli hieman hakusessaan ja muutamalla askeleella tuli melkein aina haettua rystyt kämmenotteelle. Suihkun ja ruokailun jälkeen kuunneltiin jotakin aika yleispiirteisiä juttuja kestävyysurheilusta ja päivä oli pulkassaan. 


Meidän firman the boss antoi vielä motivaatiopalkintoina elokuvaliput kaikille tsemppipäivään osallistuneille.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Kaikki kivat

 

Mennään jo perjantaissa ja aivan pakko tulla avautumaan tämän viikon treeneistä. Viikko alkoi mukavasti maanantaina kotikuntopiirillä ja TYKE:n  säbllä. Säbästä erikoismainintana kylkiluiden paikkeilla vieläkin oleva säbäpallon kuva. Polari oli mittaamassa sykkeitä ja ihan mukavalla tempolla tuli tunti juoksua reikäpallon perässä. Saaliina yksi tosi nätti maalikin :) Tiistai-iltana oli vuorossa juoksu ja ihan eri sfääreissä juostiin tämän vuoden kakkosviikolla kuin ykkösviikolla. Tosi mukava tunnin lenkura ja plakkariin yhdeksän kilometriä. Keskiviikkona menin uimaan sarvet ojossa edellisviikon keskiviikon uinnin jäljiltä ja varavarusteena repussa salivehkeet pyöräilyä varten, jos uinti ei ota onnistuakseen. Tällä viikolla mentiin taas mukavuusalueella, kun ihmisiä oli niin vähän. Pääsin melkein heti omalle radalle, jossa Hanne ja joku randommies kävivät uimassa seurana jonkin aikaa. Mutta mikään ei haitannut treeniä ja tunteroisessa kerkesi tekemään matkaa ja monenmoista treeniä. Uinnin jälkeen kävin vielä vesijuoksemassa 15 minuuttia, kun minulla pullariuinnissa (jossa ei pitäisi tehdä jaloilla yhtään mitään!) rupeaa kramppaamaan pohkeesta. Olen syönyt syksyn uintikurssista lähtien magnesiumia, joka on vähentänyt uintikramppeja, mutta ei kuitenkaan poistanut niitä kokonaan. Torstai-iltana piti alkaa Kansalaisopiston bodycircuitin kevään vuorot, mutta tekstari tuli kolmen aikoihin, että tunti oli peruttu. Onneksi olin meinannut käydä tekemässä kuntosalipyöräilyn bc:n jälkeen, niin oli melkein kaikki tarvittava mukana. Menin sitten uimahallille polkemaan kuntopyörää puoleksitoista tunniksi. Harmittelin, etten ottanut uikkaria mukaan, kun olisn kerennyt käymään palauttelemassa jalkoja vesijuoksulla pyöräilyn jälkeen. 


Pyöräillessä minulle tulee ihan mieletön hiki ja yleensä minulla on hikinauha ja pyyhe mukana. Nyt piti hieman soveltaa, kun ei ollut ihan kaikkea mukana. Onneksi paperipyyhkeet hoitivat tehtävänsä ja naamaa sai niihin välillä kuivattua.


Olen päässyt hieman sinuiksi tuon kuntosalipyörän kanssa ja poljen vastusta koventaen ja löysäten tietyn ajan. Eilen tein kolme puolen tunnin settiä neljällä vastukslla. Jospa tuosta pyöräilystä olisi edes jotakin hyötyä tulevan kesän pyöräilyihin.
Pyöräilystä puheen ollen, melkein tilasin tänään uuden maantiepyörän. Olen päässyt itseni kanssa yhteisymmärrykseen tulevasta maantiekiiturista, jonka tilaan 98 % todennäköisyydellä maanantaina. 
Tänään olen pitänyt lepopäivää. Tein ainoastaan punnerrushaasteen viimeisen viikon viimeisen päivän setin ja sunnuntaille jää lopputesti. Sen tiedän jo varmuudella, että en tule selättämään haastetta. Mutta siitä analyysiä myöhemmin.
Huomenna tiedossa varmaankin aikas mukava TYKE:n tsemppipäivä (jos päivystys ei aseta esteitä), josta kirjoittelen oman postuksen.

perjantai 14. joulukuuta 2012

TYKEtystä


Tähän mennessä TYKE:n kokeiltuja lajeja ovat:
- kahvakuula x 2
- koripallo
- Han Moo Do - kamppailulaji
- salibandy x 2
- jooga
- juoksukoulu (teoriaosuus)
- jousiammunta
- kyykkä
- golf
- kirkkovenesoutu
- pilates
- vesijumppa
- zumba x 3
- vesijuoksu
- kuntosali x 2
- curling
Maanantaina oli TYKE:n lajikokeilusta jo toista kertaa vuorossa säbä. Tunnin verran juostiin salia päästä päähän ja sain aikaiseksi ihan kivan pk-treenin. Keskisykkeeksi muodostui 124 ja maksimissaan syke kohosi 149. Säbän mailatekniikka ei ole minulla oikein hallussa. Kun kolme miespuolista mailataituria oli aina vastassa, niin hieman piti aina painaa jarrua, ettei menisi ihan päättömäksi juoksuksi koko treeni. Mutta muutaman kerran piti testata hieman nuorempien kavereiden spurtteja. Mukavaa, että jaksaa pysyä messissä, vaikka itse peli ei aina sujukkaan niin kuin pitäisi.


Tiistaina meidän firman TYKEläisille pidettiin ravintoluento. Ravintoterapeutti jutskaili meille hyvistä ja huonoista rasvoista ja monesta muusta ihan normaaliin ruokailuun liittyvästä asiasta. Luennon päätyttyä tentattiin yhden muun kestävyyskuntourheilijatyökaverin kanssa vielä ravintoterapeuttia kuntoilijan ruokailuista, palautus- ja energiajuomista, proteiinin ja hiilihydraattien tarpeesta. Esitettiin toiveena, että luennon voisi kohdistaa kestävyysurheilijoille, joita meidänkin firmasta löytyy useampiakin. Mutta sain muutaman idean ravintoterapeutilta, joista ensimmäinen pääsi testiin jo tänään. Minulla on ongelmana se etten pysty syömään mitään maitopitoista ruokaa, joten rahkat, maito ja monet muut hyvät elintarvikkeet ovat pannassa. Ravintoterapeutti käski kokeilla soijajugurttia. Tänään meinasin testata soijajugurtin vaikutuksen. Ravintoterapeutti käski myös lisätä hiilihydraattien määrää, jotta treenit eivät lähtisi polttamaan lihaksia.


Keskiviikkona lajikokeiluun pääsi yksi tähänastisista lajeista ehdottomasti parhaimmasta päästä elikkä curling. Aluksi tuntui aivan epätoivoiselta saada kivi luisumaan nänniin asti. Siinä pyllähdettiin pepulleen ja oltiin nelinkontin jäällä, kun yritettiin saada kivelle sopiva vauhti. Mutta kun harkkakierrosten jälkeen laitettiin pelit pystyyn, niin jopas kivet rupesivat löytämään osoitteen. Meidän firman kolmihenkinen joukkue voitti kaikki kolme peliä. Aivan uskomattomiin suorituksiin viruttiin näin ensikertalaisiksi. Tosi mukavaa oli ja ensi vuoden puolella otetaan uusiksi.
TYKEtys jatkui vielä torstaina taukojumpan muodossa, kun työpäivän päätteeksi tehtiin firman käytävällä selkätaukojumppa. Vitsi, kun muistaisi tehdä ihan yksinkertaisia mutta tehokkaita liikkeitä työpäivän aikana!

Valokuvat  on otettu keskiviikon curling-lajikokeilusta.

torstai 29. marraskuuta 2012

Tyketystä


Tähän mennessä TYKE:n kokeiltuja lajeja ovat:
- kahvakuula x 2
- koripallo
- Han Moo Do - kamppailulaji
- salibandy
- jooga
- juoksukoulu (teoriaosuus)
- jousiammunta
- kyykkä
- golf
- kirkkovenesoutu
- pilates
- vesijumppa
- zumba x 3
- vesijuoksu
- kuntosali x 2
- toiminnallinen harjoittelu

Tällä viikolla TYKE:n  lajikokeiluihin pääsi jo kolmannen kerran zumba. Ensimmäinen kerta vedettiin meille TYKE:läisille privaattina ja seuraavat kerrat on saanut mennä normaalille zumbatunnille. Tämä toinen kokeilu normaalilla tunnilla ei mennyt sitten niin putkeen kuin edellinen kerta. Tuli vain sellainen tunne, etten ole sisällä näissä zumban askelissa. Monta uutta kappaletta tuli heti alkuun ja aika meinasi mennä  tsekkaillessa askelia, käsien liikkeitä yms. Käsien liikkeet jäi hieman vajaiksi, koska jo askelluksen rytmissä pysymisessä oli tehtävä töitä. Tosin kyllä tälläkin tunnilla sain hien pintaan eli jotain tuli sitten kuitenkin tehtyä. Tästä zumba lajikokeilusta jäi kaksijakoinen fiilis, toisaalta laji tuntuu ihan kivalta, toisaalta taas se vaatisi kyllä ihan säännöllisen käynnin, että siitä saisi irti sen treenin tarkoituksen elikkä kunnon hien ja tunteen, että on tehnyt todella jotain!
Maanantain lajikokeiluna oli toiminnallinen harjoittelu, jota on kuulemma ihan kaikki liikunta. Meille toiminnallinen harjoittelu vedettiin jumppamatto ja pienet käsipainot välineinä. Menin toiminnalliseen harjoitteluun tekemään palauttavaa treeniä päivällä tehdyn pitkän juoksulenkin jälkeen ja sellaiseksi sain tunnin muokattua. Joitakin askelkyykkyjä jätin tekemättä, koska jalat ja varsinkin vasen polvi oireilee aina askelkyykyissä. Harjoittelun vetäjä olisi saanut olla hieman jämympi ja pistää hieman vauhtia treeniin. Mutta minulle kyllä passasi palauttavana tällainen hieman hitaammalla temmolla viety toiminnallinen harjoittelu.

Tekstin kuva on otettu zumbatunnin alussa Sepänsalin estraadi, joulukuusi ja zumba-open mankka.